Taiteen kansainvälinen sekatyöläinen

Entisajan sekatyöläiset saattoivat siirtyä metsätöistä rakennustyömaille ja siitä edelleen muihin tehtäviin sen mukaan, missä ja milloin töitä oli. Eeva Maria al-Khazaalia tekisi tämän perusteella mieli kutsua taiteen ja kulttuurin monipuoliseksi, yleissivistyneeksi sekatyöläiseksi.

Julkaistu 20.4.2021

Teksti: Siru Uusi-Seppälä

Eeva Maria al-Khazaalilta (s. 1986) julkaistiin loppuvuodesta ntamo-kustantamon toimesta kolmas runoteos, joka kantaa nimeä Paperi, haavoja. Aiemmin hänen runouttaan on julkaistu kokoelmissa Unelma (2009, julkaistu Eeva Karhusen nimellä) ja Että näkisin siitä unia (2018).

al-Khazaali on työskennellyt copywriterina ja kolumnistina ja järjestötehtävissä. Tällä hetkellä hän tekee töitä Kulttuurivoimala – Culture Power Station ry:n hankkeessa, ja toimii luovana tuottajana Rosace Collective -kollektiviissa.

Koulutuskin on monipuolinen. al-Khazaali on opiskellut ensin sanataidetta Orivedellä. Tämän jälkeen häntä kutsui Iso-Britannia. Siellä al-Khazaali opiskeli sekä elokuvaa että esittävää taidetta.

Eurooppalaisessa ja suomalaisessa taide-elämässä al-Khazaali havaitsi joitain eroja:

– Eritoten Britannian koulutusjärjestelmä tarjoaa rajatumpia mahdollisuuksia yleissivistyksen kartuttamiseksi kuin Suomessa vaikkapa lukio. Koin siellä, että monet eivät tunteneet taiteen ja kirjallisuuden lajeja, tyylejä tai filosofiaa ollenkaan kirjautuessaan opiskelemaan yliopistoon, al-Khazaali kertoo ja toteaa yllättyneensä tästä keskustellessaan muiden opiskelijoiden kanssa.

– Vasta yliopistossa moni sai ensikosketuksensa vaikkapa Beckettiin tai Schopenhaueriin, koska eivät olleet aiemmissa opinnoissaan valinneet humanistisia aineita, al-Khazaali kertoo esimerkin.

al-Khazaali matkusteli laajalti Manner-Euroopassa ja tutustui esimerkiksi saksalaiseen kulttuurielämään. Siellä hän todisti esimerkiksi saksalaisten taidenäyttelyiden DIY- ja punk-henkeä, ja niiden avointa poliittisuutta.

– Tietyllä tavalla voisi sanoa, että berliiniläisessä taide-elämässä on läsnä vahva ruohonjuuritason toimijuus ja tekijyys verrattuna Suomeen, jossa urapolku taiteilijaksi kulkee usein instituutioiden ja establisoituneiden järjestelmien kautta, al-Khazaali kuvailee.

Esikoisteoksensa Unelman julkaisun jälkeen vuonna 2009 jälkeen al-Khazaali oli pidemmällä julkaisutauolla. Tuona aikana hän tutustui kotikaupunkinsa taide- ja kulttuurikenttään. Myös Ouluun muutettuaan al-Khazaali alkoi nopeasti rakentaa käsitystä paikallisesta kulttuurielämästä. Hän otti yhteyttä paikallisiin kirjallisuus- ja kulttuuritoimijoihin, pyysi esimerkiksi opastettua kierrosta Kulttuuritalo Valveella ja tutustui Huutomerkki ry:n järjestämien Musteklubien toimintaan.

– Nämä, sekä yksittäiset kulttuurivaikuttajat, taiteilijat ja kirjailijat ovat olleet hieno yhteisö tehdä taidetta, elää ja kirjoittaa. Useiden taustaltaan oululaisten runoilijoiden kanssa toimimme toistemme ateljeekriitikkoina ja käymme palautekeskusteluja. Myös Oulun Kirjailijaseura ry:n jäsenyys on antanut minulle paljon, al-Khazaali kertoo taideyhteisöjen tuesta.

al-Khazaalin mukaan taiteen kenttä on Oulussa vireä ja uusia toimijoita ilmaantuu tasaisesti.

Teemojen ja tekstilajien tilkkutäkki

al-Khazaali toivoo, että pystyy uransa aikana muuntautumaan jokaisen kirjansa myötä. Mutta myös oma kirjoitustyyli ja sen säilyminen on hänelle tärkeää:

– Toivottavasti runoni olisivat aina erehtymättömästi minun kirjoittamiani, minun tyylini tulisi niistä selkeästi läpi. Kaikissa kirjoituskoulutuksissa puhutaan omasta äänestä. Se on iskostunut mieleeni. Kirjoitustyyliä voisi verrata käsialaan: se kehittyy ja muuttuu tilanteen tai olosuhteiden mukaan, mutta pysyy silti tunnistettavana.

al-Khazaalin runokieli on Paperi, haavoja -teoksessa pelkistettyä ja tiivistä. Säejaot tuntuvat erikoisilta, jotenkin ilmavilta ja tilavilta. Tyylilliset seikat saavat tekstit tuntumaan hiotuilta.

Paperi, haavoja -teoksen ja sitä edeltäneen Että näkisin siitä unia -teoksen al-Khazaali näkee toistensa sisarteoksina. Ilmaisua on kuvattu samankaltaiseksi ja tarkka lukija voi löytää muitakin yhteyksiä.

Proosarunojen pariin al-Khazaali ei usko enää herkästi esikoisteoksensa jälkeen palaavansa. Ajatus esikoisromaanista sen sijaan on olemassa, mutta ajankohta elää:

– Sanon aina, että esikoisromaanini on valmis 10 vuoden päästä niin, että sen kirjoittaminen siirtyy vuosi vuodelta tuonnemmas!

al-Khazaalia on aina kiinnostanut myös elokuvakerronta, kuten elokuvan poetiikka, kielikuvan kaltaiset visuaaliset motiivit ja tarinan juoksuttaminen tunnelmien ja yksityiskohtien kautta.

– Siinä on paljonkin yhtäläisyyttä runouden kanssa. Runollisuus ja runouden kieli, nyanssit ja muoto sopivat molempiin kirjoittamisen lajeihin, hän kuvailee.

al-Khazaali kertoo kirjoittaneensa tavoitteellisesti jo vuosia ennen esikoisteoksen julkaisua. Koko tähänastista tuotantoaan al-Khazaali kuvaa vahvasti omaelämäkerralliseksi ja autofiktiiviseksi.

– Jokainen Paperi, haavoja -teoksen runo voisi olla omistuskirjoitettu jollekin elämääni sivunneelle ihmiselle. Tietysti voisin väittää siinä olevan myös enemmän fiktiota, mutta suurilta osin se on totta, al-Khazaali kertoo.

Kaupunni-lehdessä teoksen on kerrottu kuvaavan nuoren naisen asemaa kirjallisissa ja taiteidenvälisissä yhteisöissä.

– Jokainen sukupolvi luo oman murroksensa. Suffragetit historiassa ja sen jälkeen feminismin eri aallot ovat muuttaneet maailmaa kokonaisvaltaisesti ja avanneet keskustelua yhteiskunnassa naisen asemasta.  Naisen asema on ollut murroksessa jo kauan ja sen soisi jatkuvan, al-Khazaali kertoo.

Omaan näkyvyyteensä kirjailijana al-Khazaali suhtautuu tekstilähtöisesti:

– Näkyvyys on minulle aina kunnianosoitus hyvin tehdystä työstä. Toivon, tai ainakin luulen saaneeni sitä osakseni etenkin Paperi, haavoja -teoksen julkaisun jälkeen sen vuoksi, että kirja on onnistunut.

Kaikki inspiroi kirjoittamaan

Paperi, haavoja -teoksen syntyä edelsi erään kirjallisuuslehden kirjoituspyyntö, jossa etsittiin kuuttakymmentä ennen julkaisematonta runoa lehtijulkaisua varten.

– Pyynnön innoittamana kirjoitin lähes koko kokoelmallisen materiaalia syksystä 2019 syksyyn 2020, kertoo al-Khazaali kolmannen teoksensa synnystä.

Tekstit syntyvät vaihe vaiheelta: ensin valmistuvat luonnokset, sitten säkeet syntyvät arjen keskellä, monissa eri paikoissa ja tilanteissa. Aikaa kirjoittamiselle on pääasiassa iltaisin ja viikonloppuisin, arkisin ja toimistoaikoina al-Khazaali tekee palkkatöitään. Silloin hiotaan kertynyttä tekstimassaa kohti kirjamuotoa.

– Runoja syntyy usein kahviloissa. Menen myöhään auki olevaan kahvilaan läppärin tai muistikirjan kanssa, kirjoitan vähän päiväkirjamerkintöjä ja lopulta keskityn luonnostelemaan uusia runoja. Näin poikkeusaikana kirjoitan muun elämän lomassa ensimmäiset luonnokset, tavallaan osana arkea. Yksittäisiä säkeitä kirjaan nukahtamisen hetkellä puhelimen muistioon, al-Khazaali kertoo.

Muilla elämän osa-alueilla vallitseva tasapaino tukee kirjoittamista:

– Tällä hetkellä koen elämässä merkityksellisenä ystävyyden, rakkauden ja onnellisuuden. Näiden avulla saavuttamani tasapaino elämässä mahdollistaa myös kirjoittamisen.

Inspiraationsa al-Khazaali kertoo saavansa monesta lähteestä, tai oikeastaan kaikkialta. Että näkisin siitä unia rakentui al-Khazaalin mukaan sen päätösrunon ympärille.

– Teemana oli unennäkö, tuo hyvin tavallinen asia, joka luo maailmoja. Muisti on minulle myös tärkeä lähtökohta ja työkalu. Luultavasti tulen tutkimaan muistin ilmentymiä eri muodoissa koko kirjallisen elämäni, kertoo al-Khazaali runojensa teemoista ja inspiraatiosta.

Parhaillaan al-Khazaali kirjoittaa kokonaisuutta, jonka rakenne ja muoto ovat selvillä, mutta varsinaisen materiaalin keruu on työn alla:

– Varsinaisia runoja ja niiden materiaalia kerään vaikka keskellä yötä herätessäni lyyriseen ajatukseen tai oivallukseen.

Mitä al-Khazaali sitten haluaisi saavuttaa kirjoittajana pidemmällä tähtäimellä? Vastaus on laaja, mutta suoraviivainen: – Haluaisin kirjoittaa koko elämäni. Suurin haaveeni on, että pysyisin kirkkaana loppuun asti, että voisin vanhanakin kirjoittaa teoksia.