Eeva Maria al-Khazaali: Teksti, teos ja keskeneräiset kirjat
21.10.2020
Stiiknafuulia nykyaikaan
22.10.2020
Oulun kirjailijaseuran perustama Botnia-palkinto on juuri jaettu neljättä kertaa. Voittajiksi on valikoitunut vuorovuosin kauno- ja tietokirjallisuutta. Kyseessä on tietenkin puhdas sattuma – mitään kiintiöohjetta raatimme ei seuraa. Mutta on jännittävä odottaa, koska palkinto osuu runoteokselle, lastenkirjalle tai sarjakuvalle.
Julkaistu 22.10.2020
Botnia-palkinto on muutamassa vuodessa vakiinnuttanut paikkansa Suomen merkittävimpien kirjallisuuspalkintojen joukossa. Monialaisena kirjallisuuspalkintona se kertoo pohjoisen kirjailijoille, että kaikki äänet ovat yhtä arvokkaita ja kirjailijan vastuulla on tehdä tästä äänestä kantava ja kaikuva.
Mutta mitä muita vastuita meillä on? Miksi kirjailijan on kirjoitettava?
Kirjailijapiireissä, ja onneksi vähän laajemminkin, on tänä syksynä keskusteltu vilkkaasti kirjailijan tulonmuodostuksesta. Kirjailijaliiton teettämän selvityksen mukaan kirjailija saa äänikirjasta keskimäärin yhden viidesosan siitä, mitä hänelle maksetaan painetusta kirjasta. Eikä sekään summa suuri ole. Kun korona-aika on, positiivista kyllä, kasvattanut kirjamyyntiä, tästä kasvusta ropisee kirjailijan taskuun siis jopa vähemmän kuin aiemmin. Lisäksi äänikirjat ja kasvanut nettimyynti kohdistuvat yhä enemmän vain tunnettuihin kirjailijoihin – eikä vähemmän tunnettujen tuotannosta tehdä äänikirjoja välttämättä lainkaan, sillä sekin maksaa. Kuten kaikki muukin. Myös kirjailijan työstä pitäisi jonkun olla valmis maksamaan.
Mark Twain julisti aikoinaan, että jokainen, joka ryhtyy kirjailijaksi muun kuin rahan vuoksi, on idiootti. Twain oli sellainen koiranleuka, että kommenttia lienee syytä pitää ironisena. ”Läpällä twiittasin ja anteeksi jos joku loukkaantui”, Twain selittäisi sanomisiaan vuonna 2020. Mutta vakavasti puhuen: miksi kukaan haluaisi ammattiin, josta tietää jo varmuudella, että sillä ei elä?
Valitsinko minä ammatin, vai valitsiko ammatti minut? Miksi kirjailijan sisällä roihuaa raivoisa tuli, joka pakottaa kirjoittamaan – silläkin uhalla, että hänen kirjansa lukee lopulta yhä harvempi. Kuinka pieneksi marginaalikirjailijan lukijakunta voi pienentyä, ennen kuin se lakkaa olemasta merkittävä? Onko kirja, jota kukaan ei lue, edes olemassa?
Raskaita kysymyksiä. En edes yritä vastata niihin, sillä vastaus löytyy – kirjoista. Sillä niitä on kirjoitettava, jotta kulkematon polku kuljettaisiin, ja vastaamaton kysymys saisi vastauksensa. Kaikki kirjat ovat arvokkaita, ja erityisen kallisarvoisia ovat ne, joita ei vielä ole kirjoitettu. Tarttukaa siis toimeen, kaikki kynälle kykenevät! Olkaa vahvoja, käykää tuulta päin – ja kirjoittakaa!
Antti Leikas
puheenjohtaja
Oulun kirjailijaseura ry
