Monika Luukkonen: Buddhan hipaisu. Harjoituksia hereilläoloon.

Monika Luukkonen

Buddhan hipaisu. Harjoituksia hereilläoloon.

Atena 2020

145 s.

Käytännöllinen pintaraapaisu buddhalaiseen maailmankatsomukseen

Teksti: Siru Uusi-Seppälä

20.4.2021

Monika Luukkonen on selvästi viettänyt aikaa buddhalaisuuteen eri näkökulmista tutustuen. Teoksen johdannossa hän pohjustaa teostaan kertomalla Thich Nhat Hahnin käytännöllisestä buddhalaisuudesta. Eräs toinen merkittävä lähtökohta Luukkosen tekstissä tuntuu olevan niin kutsuttua Amerikan tiibetinbuddhalaisuutta edustava nunna nimeltään Pema Chödrön.

Luukkosen teksti on helposti lähestyttävää, eikä jaaritteluun sorruta, vaan ilmaisu tiivistä, kuten käytännölliseltä tietokirjalta on mielestäni lupa toivoakin. Johdanto on omakohtaisuudessaan puhutteleva, mutta pysyy napakkana. Ensimmäisessä luvussa kirjoittajan omien kokemusten vuotaminen alkaa tosin paikoitellen häiritä asiasisällön vastaanottamista. Ilmaisu pysyy kuitenkin tiiviinä ja kappaleet lyhyinä, jolloin teksti on nopealukuista.

Kirjan ensimmäisessä luvussa käsitellään buddhalaisuuden perusoppeja. Luukkonen kirjoittaa johdannossa erilaisiin buddhalaisiin lähteisiin viitaten irtipäästämisestä, kiitollisuudesta, tämän hetken merkityksestä, välittämisesti ja läsnäolosta kohdistuen muihin ihmisiin ja ympäristöön.

Oman huomionsa saavat myös buddhalaisuuteen olennaisesti kuuluva ei-dualismi, pyrkimys egottomuuteen eli tietynlaiseen itsestä irti päästämiseen ja kuoleman läsnäolon muistaminen.

Buddhalaisuuden oppien mukaan ihminen voi olla aidosti onnellinen vasta kun hän päästää irti kaikesta materiasta, omaisuudesta, vihasta ja oman itsensä tärkeydestä. Nunna Pema Chödrön kiteyttää egottomuuden hienosti: Egottomuus antaa ihmiselle joustavan identiteetin. Se näkyy ihmisessä uteliaisuutena, sopeutumiskykynä, huumorina ja leikkimielisyytenä.

Nämä abstraktimmat ajatukset saattaisivat aueta syvällisemmin tutustumalla kirjoituksiin, joista Luukkonen tekstinsä johtaa. Niiden käsittely ei nimittäin tunnu pääsevän ainakaan johdannon puitteissa kovin syvälliseksi. Mistään buddhalaisuuden perusteoksesta ei siis ole kyse – eikä Luukkonen toki missään vaiheessa väitäkään sellaista kirjoittaneensa.

Meditaatiota käsittelevässä luvussa omakohtaisuus jatkaa läpivuotamista ja paikoitellen tuntuu vaikeasti samaistuttavalta. Alkaa kuitenkin hahmottua, mikä omakohtaisuuden idea kenties on: osoittaa harjoitusten soveltuvuus arkiseen, kiireiseen elämään.

Maailmaa mullistavalla tavalla uusia havaintoja meditaatioluvusta ei välttämättä löydy, jos joogaan tai mindfullnessiin on tutustunut etukäteen. Täysin alusta tämän kaltaisten harjoitteiden kanssa lähtevälle luku voi epäilemättä olla hyödyksi ja iloksi. Harjoitukset voivat toimia myös muistin virkistyksenä ja tukena, jos keinot arjessa rauhoittumiseen ovat päässeet unohtumaan.

Teoksessa ei ole kyse suuresta, yhtäkkisestä valaistumisesta ja elämänmuutoksesta, vaan yksinkertaisten ja pienten asioiden pohtimisesta. Teoksen tiiviys ja selkeys kannustavat selaamaan teosta uudelleen. Itse huomasin olevani joinain päivinä teoksen ajatuksille huomattavasti vastaanottavaisempi. Etenkin tiibetiläiset lojong-ajatelmaharjoitteet tuntuivat yhtenä päivänä itsestäänselvyyksiltä, mutta toisena hetkenä tarkemmin lukiessa ne herättivät enemmän uteliaisuutta ja halua kokeilla harjoitteita käytännössä.

Valitse joku lojong-ajatelma elämäsi teemaksi hiukan pidemmäksi aikaa. Valitse ajatelma, jonka avulla voit oppia jotain itsellesi tärkeää tai koettaa voittaa sinua pidempään vaivanneen asian, esimerkiksi kateuden.

Ensimmäisellä selailulla useat harjoitukset vaikuttavat melko tyypillisiltä pohdinnoilta siitä, miten esimerkiksi omia tunteitaan voi oppia käsittelemään rakentavasti. Asiaa pohtiessa heräsi ajatus siitä, onko tämä samankaltaisuus itse asiassa buddhalaisuudessa tuhansia vuosia tunnettujen sisältöjen vuotamista internetin ”self help -kulttuuriin”. Kysymykseen vastaaminen vaatisi kenties tarkempaa kulttuurintutkimuksellista perehtymistä molempiin asioihin.