Mikko Koiranen: Nauhoitettava ennen käyttöä

Mikko Koiranen
Nauhoitettava ennen käyttöä
Myllylahti, 2019.
260 s.

Muovisen antiikkitekniikan mahdollisuudet

Mikko Koiranen (s.1987) on isä, 3D visualization developer sekä erinomaisella mielikuvituksella varustettu liminkalainen esikoiskirjailija. Hänen teoksensa Nauhoitettava ennen käyttöä valikoitui myös Topelius-palkinnon ehdokkaaksi joulukuussa 2019. Koirasen nuorille suunnatussa romaanissa käsitellään ihmisyyden kulmakiviä – perhettä, rakkautta ja ystävyyttä. Ydinteemana on yksilön tarve omiin juuriinsa – mistä minä tulen? Päähenkilö 16-vuotias Miro Alavus joutuu kuitenkin turvautumaan hieman epäkonventionaalisiin keinoihin selvittäessään alkuperäänsä. Äitinsä kanssa varttunut Miro haluaa eräänä päivänä saada vastauksia siihen, kuka hänen isänsä on:

Mutta miksi äiti ei ollut halunnut kertoa isästäni mitään? Oliko suvullani jokin sellainen klassinen synkkä salaisuus, josta jokainen veisi osan mukanaan hautaan?

Äidin ja isoäidin pimittäessä tietoja Miro päätyy pienen digitointipuljun pitäjän, Heikin, juttusille. Heikki kertoo omistavansa kaukosäätimen, jonka avulla on mahdollista päästä vanhojen kotivideoiden kuvaushetkiin. Tätä kautta Miro voisi saada selville isänsä henkilöllisyyden. Miro tarttuu Heikin tarjoamaan tilaisuuteen. Mikään ei kuitenkaan suju täysin ilman epäilyksiä, sillä

tiedetyypit mainitsevat aina mustat aukot ja yli valonnopeuden kulkevat avaruusalukset puhuessaan aikamatkailusta, mutta tässä oli nyt käsillä muovista antiikkitekniikkaa!

Sattumien summasta Miro saapuu menneisyyteen juuri silloin, kun hänen äitinsä kertoo ystävälleen adoptiosta. Luonnollisesti herää kysymyksiä siitä onko Miro adoptoitu. Tarkastelun alle joutuu myös Miron äidin seksuaalinen suuntautuminen ja jopa epäilys siitä, onko Miro itse oma isänsä.

Vastauksia näihin monisyisiin kysymyksiin hakee Miron apuna Heikki, jolta löytyy täsmälleen samana päivänä kuvattuja videoita kaksi kappaletta. Miro pääsee matkaamaan ajassa kahteen eri otteeseen. Sattumia käytetään tarinan eteenpäin viemisessä oivallisesti, vaikka varttuneemmalle lukijalle onnenkantamat tuntuvat ajoittain liian hyvälle ollakseen totta. Mutta toisaalta, olisiko koko teosta edes olemassa, mikäli realistisen kerronnan ja fantastisten elementtien suhde olisi jotenkin konservatiivinen tai uskottava? Koko teoksen idea on absurdi, mutta juuri sen vuoksi hulvattoman hauska ja oivaltava. Kerrontaan jätetään myös sopivasti koukkuja, mikä pitää yllä tarinan tenhoa:

Ympärilläni levittäytyvä menneisyys alkoi kasautua sisälleni peloksi, ja kasvettuaan tarpeeksi isoksi se jyräsi kaikki muut ajatukset alleen ja sai veren töksähtelemään suonissani. Tuossa vaiheessa tuo pelko osasi jo muuttua konkreettiseksi kysymykseksi: mitä jos en pääsisikään takaisin?

Jo heti teoksen takakantta lukiessa tulee mieleen Paluu tulevaisuuteen -elokuvatrilogia, mihin kirjassa myös viitataan:

”Siis täh… Eihän se oo mahollista. Telkkarihan on vaan laatikko, ja kuvaruutu kiinteää lasia.”
Kohautin olkiani ja naurahdin. ”Sanoppa muuta.”
”Ihan oikeesti, tuohan on niin ku jostain bee-luokan scifi-leffasta. Back to the Futuressaki tarvi sentään auton, plutoniumia ja kaheksankytkaheksan mailia tunnissa.”

Koirasen romaanissa muovinen antiikkitekniikka avaa väylän uskomattomaan seikkailuun. Ja täytyy myöntää, että kirjailija on onnistunut luomaan viihdyttävän tarinan Paluu tulevaisuuteen -elokuvien hengessä. Omintakeinen Heikki ja nuori Miro muodostavat sympaattisen kaksikon. Erityisen onnistunutta kirjassa on parivaljakon välinen dialogi, mikä käydään Oulun murteella.

Kirjassa on tasapainoteltu psykologisen syvyyden ja kerronnan kepeyden kanssa, sillä Miron sielunelämää käsitellään niin sanotusti kehityskaudelle ominaiseen tyyliin. Hän on hahmona uskottavampi kuin yksikään teoksen aikuisista hahmoista. Toki osaltaan tätä todentuntuisuutta luo se, että hän on kirjan kertoja ja hänen syvimpiä tuntojaan seurataan läpi teoksen. Nähdäkseni teos sopii parhaiten yläkouluikäisille, mutta suosittelen kirjaa myös niille, jotka haluavat paeta vallalla olevaa koronaepidemiaa hyvän mielen maailmaan.

Anni-Sofia Kauppila

Julkaistu 21.10.2020