Jenni Räinän tietokirja on jälleen Botnia-ehdokkaana – ”Kirjoittaminen helpottaa ilmastoahdistusta”

Kulkijat – Naisia metsissä, soilla ja tuntureilla (2021) puhuttelee maailmanajassa, jossa metsät palavat ja tulvat kiskovat autot mukaansa. Ihmisten henkilökohtaisesta luontosuhteesta puhutaan paljon, samoin ilmastoahdistuksesta. Mitä nämä asiat merkitsevät Jenni Räinälle, luontoaiheisista tietokirjoistaan palkitulle ja tunnetulle kirjailija-toimittajalle?

Julkaistu 9.9.2021

Teksti: Siru Uusi-Seppälä

Jenni Räinän uusimman teoksen nimi Kulkijat ja henkeäsalpaavan kaunis, Teija Soinin valokuvaama kansikuva Iso-Syötteen laelta vetävät puoleensa. Myös alaotsikko Naisia metsissä, soilla ja tuntureilla lupaa aiheen, joka herättää keskustelua.

– Halusin lisätä luonnosta kirjoitetun kirjallisuuden moninaisuutta: halusin, että toimijat, kokijat ja kertojat ovat tällä kertaa naisia. Miehisen erä- ja luontokirjallisuuden tai elokuvien historia on pitkä ja perinne vankka, Räinä kertoo kirjaansa innoittaneesta ajatuksesta.

Teos on jaettu erillisiin lukuihin. Niiden järjestys ei kulje täysin niiden tekoajan mukaan, mutta kronologia seuraa jossain määrin vuodenaikojen vaihtelua.

– Olen hahmotellut rakennetta teemojen kautta. Aloitan hyvin varhaisessa vaiheessa kirjaprojekteja sisällyksen pyörittelyn ja sitä kautta kokonaisuuden hallinnoimisen, Räinä kertoo kirjoitusprosessista.

Räinä on toimittaja ja kirjailija. Hänen tähänastiset teoksensa ovat kaikki tietokirjallisuutta. Mitään puisevaa Räinän teksteissä ei kuitenkaan ole, eikä varsinkaan Kulkijoissa. Teoksen tyyli on kaunista, eteenpäin soljuvaa, surumielistäkin. Aika ajoin kirjaa lukiessa tuntuu siltä, että lukiessa on mahdollista jättää pitkiä jäähyväisiä jollekin, mikä katoaa silmien edessä.

Räinä itse ei pysty vielä täysin erittelemään omia tuntojaan kirjoitusprosessin ajalta. Hyvin tuoretta tekstiä on vaikeaa arvioida ikään kuin ulkopuolelta.

– Mutta surumielisyyttä, ehkä jonkinlaista nostalgiaa tai solastalgiaa eli paikan kaipuuta koin kirjoittaessa, Räinä kuitenkin pohtii.

– Lisäksi koin iloa! Toivottavasti sitäkin oli mukana!

Iloakin välittyy ja ennen kaikkea kokemuksia, joita alkaa myötäelää ja janota itsekin. Teosta lukiessa alkaa helposti haluta itsekin ulkoilmaan, säätilasta välittämättä.

Lukijalle on selvää, että Räinä on itse omin saappain samonnut haastateltaviensa kanssa metsiin, soille ja tuntureille. Teoksessa on hyvin omakohtainen ote. Kirjassa kuvataan esimerkiksi Räinän marjastusreissua äitinsä kanssa.

– Kahdessa aiemmassa teoksessani olen häivyttänyt itseni kertojana. Tässä kirjassa halusin kokeilla erilaista kerrontaa. Se sopii mielestäni matkakirjaan, jossa haluan välittää omia havaintojani esimerkiksi ympäröivästä luonnosta. Halusin kirjaan myös esseemäistä kerrontaa, johon omakohtaisuus sopii, Räinä kertoo.

Räinä on tehnyt matkaa kirjoittajaksi lapsesta asti. Kirjoittaminen on aina ollut luonteva itseilmaisun keino.

– Löysin juuri varastojen kätköistä puhtaaksi kirjoitettuja runoja alakoulun ensimmäisiltä luokilta. Jo silloin koin vetoa sanojen kanssa pyörimiseen, Räinä kertoo.

Samasta syystä hän hakeutui myöhemmin töihin printtimedialle.

– Haaveena oli aina, että jossain vaiheessa voisin kirjoittaa kirjoja.

Mikä ihmeen ’luontosuhde’?

Voidaan ajatella, että Kulkijoiden synnyssä keskeistä oli luontosuhde, niin oma kuin muidenkin.

– Kirjaan innoitti oma kiinnostukseni luonnossa liikkumiseen. Halusin ymmärtää, mistä se kumpuaa, Räinä kertoo.

Toisaalta heitelläänkö termiä ’luontosuhde’ liiankin hövelisti ympäriinsä miettimättä, mitä kysymys tarkoittaa?

– Kun Metsä meidän jälkeemme valmistui, meiltä kysyttiin haastatteluissa useampaan otteeseen, mikä on luontosuhteemme. En koskaan ymmärtänyt, mitä kysymys tarkoitti – siitä huolimatta, että olen aina nauttinut luonnossa olemisesta valtavasti, se on minulle luonteva, oma paikka, Räinä kertoo.

Kulkijoita kirjoittaessaan Räinä kertoo ymmärtäneensä, kuinka termit ’luontosuhde’ tai ’luontoyhteys’ asettavat ihmiset erilliseksi luonnosta.

– Todellisuudessa olemme luontoa itsekin. Ehkä suhteeni sekä luontoon että meihin ihmisiin osana sitä kytkeytyy empatiaan ja kunnioitukseen, Räinä miettii.

Osa teoksen matkoista vie lähiluontoon, ei kovinkaan kauas Oulusta. Sen sijaan esimerkiksi teoksen ensimmäisessä luvussa liikutaan ajallisesti, maantieteellisesti ja kenties mielikuvallisestikin etäämmällä: 1930-luvun Käsivarren Lapissa, jossa ensimmäiset naisretkeilijät aiheuttivat vähintäänkin kulmien kohottelua matkailuinnollaan ja housujen käytöllään.

Asenteellisuutta ja ennakkoluuloja kertoo kohdanneensa myös Sirkka Ikonen, joka tunnetaan myös Itäkairan prinsessana. Ikonen on vaeltanut yksin erämaassa jo 1970-luvulla. Nyttemmin luonnossa liikkuvien retkeilijöiden, metsästäjien ja kalastajien sukupuolijakauma on tasaantunut. Luonnossa liikkuvia naisia olisi löytynyt Räinän haastateltavaksi loputtomasti.

– Haastateltavia hankkiessa oli runsaudenpula. Halusin, että kirjan henkilöt olisivat eri ikäpolvia ja edustaisivat erilaisia suhtautumistapoja niin luontoon kuin luonnossa liikkumiseenkin, Räinä kertoo.

Yhden näkökulman lisää tuovat myös valokuvaaja Teija Soinin ottamat valokuvat. Räinä ja Soini tekivät matkat kirjaa varten osittain yhdessä, osittain erikseen. Lopputulos on teos, jossa yhdessä työskentely näkyy: teksti ja kuvat toimivat tiiviissä suhteessa toisiinsa.

– Puhuimme Teijan kanssa runsaasti siitä, millainen teos Kulkijat olisi, ja miten lähestyisimme aihetta. Kuvaajan kanssa työskentely auttaa omaa työskentelyä, sillä minulle tärkeä osa kirjoitusprosessia ovat keskustelut ja aiheen pyörittely. Sieltä pyörittelyn kautta kiteytyy sitten aina myös se jokin olennainen.

Kirjoittaminen helpottaa ilmastoahdistusta

Omakohtaisuus ja lähes kaunokirjallinen tyyli eivät tee Räinän teoksesta yhteiskunnallisesta keskustelusta irrallista tunnelmointia. Teoksessa kuvaillaan sosiaalisen median ryhmissä esitettyjä ajatuksia siitä, että poliittisista aiheista ei tulisi puhua luonnossa liikkumisen yhteydessä.

Tämän Kulkijat kyseenalaistaa ja toteaa politiikan kuuluvan jopa retkeilyyn. Räinä kuvaa vierastavansa ajatusta siitä, että ihmisten tulisi päästä vain vierailemaan kiiltokuvamaisissa kohteissa ottamatta kantaa ympäristön tilaan. Jälleen ihminen ja luonto on erotettu toisistaan: ihmisen ei tarvitse pohtia mitään epämiellyttävää ja luonnon vaikutus pyritään pitämään vähäisenä.

Räinä pohtii alkupistettä tälle erottelulle, jossa politiikka ei niin sanotusti kuulu luonnossa liikkumiseen:

– Sotien jälkeen Suomi haluttiin jaloilleen ja ”isänmaan etu” ajoi muiden arvojen yli. Isänmaan etuja oli muun muassa vahva metsäteollisuus ja tehometsätalous. Tuolloin oli epäisänmaallista kyseenalaistaa yhteistä vahvaa näkemystä siitä, kuinka metsiä, tai luontoa ylipäätään, tulisi käyttää. Ehkä siitä on jäänyt muistijälki, joka näkyy yhä.

Toisaalta tämä muistijälki on Räinän mukaan haalistumaan päin:

– Se, mikä on ”isänmaan etu”, muuttuu myös. Tutkijoiden mukaan tulevaisuuden maailmassa isänmaan etu ovat monimuotoiset ja mahdollisimman yhtenäiset metsät.

Ilmastoahdistus on ollut viime vuosina monen ihmisen tuntoja kuvaava sana. Myös Räinä kertoo potevansa ilmastoahdistusta. Kirjoittaminen on kuitenkin helpottanut sitä.

– Ahdistukseni esimerkiksi metsien hakkuista helpotti, kun kirjoitimme Metsä meidän jälkeemme -kirjan. Samoin Kulkijat on helpottanut oloani, kun olen päässyt sanomaan ääneen monia minua huolestuttavia asioita, Räinä kertoo.

Ilmastoahdistukseen on reagoitu myös suoralla aktivismilla. Esimerkiksi Elokapinan kansalaistottelemattomuus ja koululaisten lakot herättävät mielipiteitä. Räinän pääasiallinen ilmastoaktivismin keino on kirjoittaminen. Hän kertoo kuitenkin ihailevansa ja kannustavansa niitä, jotka nousevat barrikadeille.

– Jos tämä aika jotain tarvitsee, niin kyseenalaistamista.

Jenni Räinän Kulkijat – Naisia metsissä, soilla ja tuntureilla on ehdolla vuoden 2021 Botnia-kirjallisuuspalkinnon saajaksi.

Jenni Räinä

• Syntynyt vuonna 1980.
• Kotoisin Hyryn kylästä Kuivaniemeltä, joka kuuluu nykyään Iin kuntaan. Asuu Oulussa.
• Perheeseen kuuluu puoliso ja kaksi lasta.
• Harrastaa hevosia, luonnossa samoilua ja satunnaista juoksentelua.
• Koulutukseltaan filosofian maisteri, opiskeli pääaineenaan puheviestintää.
• Työskennellyt 2000-luvulta lähtien toimittajana sekä maakuntalehdessä että freelancerina.
• Jenni Räinän ja valokuvaaja Vesa Rannan teos Reunalla (2017) voitti Oulun kirjailijaseura ry:n jakaman Botnia-kirjallisuuspalkinnon vuonna 2018. Teos oli ehdolla myös Bonnierin Suuren Journalistipalkinnon Vuoden kirja 2017 -kategoriassa. Reunalla kertoo suomalaisten sivu- tai syrjäkylien ihmisistä ja elämästä.
• Räinän, Anssi Jokirannan, Pekka Juntin, Anna Ruohosen teos Metsä meidän jälkeemme (2019) voitti Tieto-Finlandia palkinnon.