Helsingin Kirjamessut – valtava kirjakauppa vai henkistä ravintoa?
28.12.2022
Valokeilassa Botnia-palkintoraadissa aloittanut Aleksis Salusjärvi
18.4.2023
Kirjailijayhdistysten Talvipäivillä Oulussa pohdittiin, miten kirjailijoiden käy, kun sanat siirtyvät käsin pidellystä biteiksi.
Julkaistu 18.4.2023
”Minkä kirjan kuuntelit viimeksi?”
Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja Ville Hytönen aloittaa Talvipäivien perjantain avoimeen osaan kuuluvan keskustelun oleellisella kysymyksellä.
Johanna Venho on ollut Lauri Viidan seurassa 1966 julkaistun Runo puhuu -tallenteen kautta.
”Olen huomannut muutenkin, että runot toimivat minulle äänikirjapalvelussa hyvin.”
Saman Venho toteaa tietokirjoista, mutta romaanit eivät kuunnellen taitu.
Käännämme katseemme Heikki Kännöön. Sovinnollisuus saa särön.
”Luin tämän äänikirjana on yksi inhoamistani sanonnoista.”
Äänikirja on oheistoimintaa, apuväline, kirjan syrjäyttäjä, Kännö latelee.
”Kasvispihviä ei saa sanoa pihviksi, mutta miksi äänikirjaa saa sanoa kirjaksi?”
Hytönen tinkaa, onko Kännö kuunnellut omia teoksiaan. Sömnöä tunnin verran ja senkin kustantajan pyynnöstä, tämä kertoo.
”Lopetin ensimmäisessä kohdassa, jossa oli virhe.”
Venho liioin ei omiinsa aikaa käytä. Paitsi kerran.
”Kuulin, että Ensimmäinen nainen -romaanin lukijaa pidettiin liian nuorena ja kuuntelin tovin.”
Kännön mielestä lukijan on oltava neutraali, Venho sanoo sellaisen olevan mahdotonta. Käyttäjätutkimukset kuitenkin osoittavat lukijalla olevan merkitystä.
Mietin matkalla tilaisuuteen kuuntelemaani käännösdekkaria. Kelpo cosy crime -tarina, josta lukija tekee lähes sietämättömän. Yhdyssanoissa paino on jälkimmäisellä, englantilaiskylän erisnimet äännetään leveimmällä mahdollisella amerikkalaisaksentilla. Kaikesta kuulee, ettei lukija ole tutustunut tekstiin.
”Lukija pystyy lukemisellaan muuttamaan todella paljon tekstin tasoa”, Kännö huomauttaa.
Siinä missä kirjailija aiemmin loi sisältöä pääasiassa kansien väliin, hänet nähdään nyt monikanavaiseksi tuottajaksi. Jo nyt julkaistaan äänikirjoja, jotka on kirjoitettu nimenomaan kuunneltaviksi.
”Tämä on seuraava askel: ensin kirjat mukautuvat siihen maailmaan, jonka kännykkäkulttuuri on luonut, sitten kirjallisuus nykymuodossaan katoaa. Siitä tulee pelkästään äänikirja mielessä kirjoitettua”, Kännö näkee.
Venho sanoo yrittävänsä olla optimisti. ”Toivoisin, ettei suunta ole tuo.”
Kännö mainitsee, ettei ole varma haluaako kustantajalla jo olevasta uusimmasta teoksestaan äänikirjaa.
”Siinä on esimerkiksi niin voimakkaita graafisia elementtejä, joita ei voi lukea. Ja olisin halunnut niitä teokseen vielä enemmän, mutta minunkin oli pakko pohtia kustantajan halua tehdä siitä myös äänikirja.”
Kännö tunnustautuu bibliofiiliksi. Hänelle kirjat ovat esineitä, jotka tuottavat iloa jo sillä, että niitä voi katsella. Jos olisimme Facebookissa, olisin painanut Kännön kommenttiin sydämen.
Tässä konkretisoituu kirjailijoiden suurin huoli: ansaintalogiikka.
Hytönen pudottelee ankeita lukuja. Liiton tuoreen selvityksen mukaan äänikirjasta maksetaan 80 prosenttia vähemmän kuin painetusta. Eritoten myyvien prosaistien tilanne on vaikeutunut hyllyjen kirjamerten ollessa nyt harveneva näky.
Kännö mainitsee Ihmishämärä-teoksen äänikirjaversion valmistuneen jo viime vuoden puolella, mutta kustantaja, Sammakko, panttaa tietoisesti sen julkaisemista. Hän toteaa paperikirjojen myynnin lakkaavan sillä samalla hetkellä.
Oulun Kirjailijaseuran puheenjohtaja Antti Leikas kommentoi oman kustantajansa, Siltalan, pitävän painettua kirjaa yhä primäärituotteena.
”Edes muutaman kuukauden välimatka on elinehto”, Leikas lataa.
Kirjailijaliiton nokkamiehellä on väläytettävänään vielä karumpi näkymä. Hytösen mukaan Näyttelijäliitossa nähdään, että lukupalkkion lisäksi tulisi maksaa myös kuuntelupalkkio.
Kuulijakunnan närkästys on aistittavissa. Tämä olisi laajan tekijänoikeuskeskustelun paikka.
”Pukumiehet, tekniikka ja lukijat tienaavat hyvin. Kirjailijan tienesti alkaa vasta, kun käyttäjälukemat ovat viisinumeroisia”, yleisön joukossa istuva lahtelainen tietokirjailija Marjo Ahlsten tiivistää osuvasti.
Kännön mukaan ansaintaa suurempikin uhka on olemassa: kyky lukea kirjaa menetetään.
”Kaikkein ahdistavinta, pahin myyräntyö on se, millä tavalla aivot prosessoivat kuunneltua tekstiä. Tutkimuksen mukaan lukevan nuoren sanavarasto on 75 000 sanaa ja sen, joka ei lue 15 000. Pitäisikin tutkia, miten äänikirjan kuuntelu vaikuttaa.”
TEKSTI JA KUVA: PIA KAITASUO
