Houkutteleva lahjapaketti sekä kiteytys tyylistä ja sisällöstä
29.6.2023
Mentorin kirittämänä kiinni tavoitteisiin
30.6.2023
Ensivaikutelma on tärkein. Sama totuus taitaa päteä myös kirjan kanteen. Millainen kansi täyttää tehtävänsä? Oulun kirjailijaseuran jäsenet vastaavat tähän ja muutamiin muihinkin kantta koskeviin kysymyksiin.
Julkaistu 30.6.2023
Kansi houkuttelee tarttumaan kirjaan. Odotan, että siitä löytyvät teoksen, sen kirjoittajan ja kustantajan nimi. Kanteen on tiivistynyt kaikkein oleellisin sisällöstä ja tunnelmasta.
Minulle, lukijalle, kansi on kuin lupaus, jonka sisäsivut lunastavat. Mutta mitä ajattelevat kirjailijat kannen roolista?
”Kannen tehtävä on herättää lukijan huomio ja tiivistää kirjan sisältö ja tunnelma visuaaliseen muotoon”, sanoo Jenny Kangasvuo toistaen omia ajatuksiani.
”Kannen kuuluu kertoa jotain olennaista kirjan tunnelmasta, tarinan atmosfääristä”, komppaa Anuirmeli Sallamo-Lavi.
”Kannen pitää kiinnittää ostajan ja lainaajan huomio”, Pekka Jaatinenkin huomauttaa.
”Sen täytyy herättää kiinnostus ja kuvata kirjaa”, kiteyttää Päivi Tuulikki Koskela.
”Kansi tiivistää olennaisen ja herättää mielenkiinnon: tätä täytyy saada lisää!” muotoilee mietteensä Pekka Tuomikoski.
Jarmo Stoor tarkastelee kysymystä hieman myös kustantajan näkökulmasta: ”Kansi on kirjan näyteikkuna ja tuoteseloste.”
Jukka Takalon mielestä parhaimmillaan kansi jatkaa tarinaa, kuitenkin vähintään tiivistää sen mielikuviksi.
Tietenkään kansi ei saa johdattaa lukijaa harhaan.
”Kannen pitää antaa oikea mielikuva kirjasta. Se myös houkuttelee eri lukijaryhmiä: dekkarikansi on luonnollisesti erilainen kuin scifikansi. Kaunokirjapuolella epäsopiva kansi voi karkottaa lukijoita. Tietokirjapuolella kannella on merkitystä sitä enemmän, mitä laajemmalle yleisölle teos on suunnattu. Pienen yleisön erikoisalan tietokirjoissa kannen kanssa ei ole ’niin justiinsa’, tietää Kangasvuo, joka on julkaissut sekä tietokirjallisuutta että proosaa.
Samoilla linjoilla on satukirjailija Koskela: hyvässä kannessa pitää olla viitteitä kirjan aiheesta ja genrestä.
Kangasvuo huomauttaa, että viime vuosina kansien visuaalisuus on korostunut samalla, kun kirjoja on alettu markkinoida kuvalähtöisillä somealustoilla.
”Joidenkin kohdalla mietityttää, onko kannet tehty nimenomaan Instagramia varten. Toisaalta fyysisten kirjojen esineluonne on korostunut siinä mielessä, että kirjan pitää olla esineenä viehättävä, jotta se halutaan itselle sen sijaan, että se kuunneltaisiin tai luettaisiin sähkökirjana. Kirjojen kansiin onkin tullut entistä enemmän erilaisia jippoja, kuten erikoislakkauksia, kultauksia, mielenkiintoisia sidoksia ja foliointeja.”
Kirjallisuuden moniottelijaksi esittäytyvän Sallamo-Lavin mielestä hyvässä kannessa pitää olla jotain, mihin huomio kiinnittyy heti:
”Se voi olla jokin kiinnostava yksityiskohta, vaikkapa erikoinen fontti.”
Etenkin sotakirjoistaan tunnetun Jaatisen mielestä toimiva kansi vaatii teoksen sisällöstä nousevan keskeisen elementin.
”Hyvässä kannessa tulisi olla kirjan perusteemoja, symboleja tai elementtejä kirjan sanomasta. Hyvä kansi ei ole liian abstrakti”, miettii puolestaan tietokirjailija Tuomikoski.
Monipuolisesta tuotannostaan tuttu ja Nispero-kustantamia pyörittänyt Stoor toteaa, että etukannen pitää houkuttaa ja herättää uteliaisuus. Takakannen tehtävä on koukuttaa ja sinetöidä lukupäätös.
”Kansikuvalla on sama merkitys kuin ulkonäöllä ensitreffeillä. Houkutteleva ulkoasu ei takaa sisällön tasoa mutta houkuttaa tutustumaan”, hän jatkaa.
Tuomikoski pitää kansikuvaa olennaisena mielenkiinnon herättäjänä erityisesti fyysisen kirjan osalta, kun taas e-kirjoissa ja äänikirjoissa painottuu esittelyteksti.
Koskela huomauttaa, että kansikuva on kirjakaupassa ja kirjastossa usein ensimmäinen kynnys siihen, otetaanko kirjan käteen ja luetaanko takakansiteksti.
”Sotaromaanissa toiminnallisella hyvällä kannella voidaan keskinkertaistakin kirjaa myydä hyvin”, uskoo Jaatinen.
Kansikuvalla on väliä, mutta se on vain yksi visuaalisista elementeistä, Kangasvuo muistuttaa:
”Kansi on tekstien ja kuvan muodostama kokonaisuus, joten kansikuva itsessään ei ole merkittävä, vaan merkittävää on mielestäni se, miten kansi on taitettu ja kuinka kirjan ja kirjailijan nimi asettuvat siihen.”
Myös kirjallisesta tuotannostaan, kuten omaelämäkerrallisesta runoelmastaan, tunnetun muusikko Takalon mukaan epäsopiva kuva voi pilata paljon.
”Kanteen mieluummin pelkkä teoksen nimi kuin väärä kuva”, hän lisää.
Miten paljon kirjailija itse saa vaikuttaa teoksensa kanteen?
Kangasvuo kertoo, ettei hänellä itsellään ole kansiin juurikaan sananvaltaa.
”En muista keskustelleeni suoraan kansigraafikon kanssa, vaan kustannustoimittaja on aina toiminut välittäjänä. Pieniä muokkauksia voin ehdottaa. Esimerkiksi Hiukset takussa -kirjani ensimmäisessä kansiehdotuksessa kirjan nimi oli tavutettu sääntöjen vastaisesti. Ilmeisesti ehdotettu tavutus olisi graafikon mielestä ollut visuaalisesti parempi. Pyysin, että nimi tavutettaisiin oikein. Taisin myös ehdottaa, että kansi olisi kirkkaampi, mutta tiesin ehdottaessani, että kustantamon markkinointipuolen mielipide painaa omaani enemmän. Joka tapauksessa kannesta tuli pastellin sijaan kirkassävyinen”, Kangasvuo kertoo.
Sallamo-Lavi on saanut olla vaikuttamassa kirjojensa kansiin kertomalla toiveistaan.
”Yleensä niitä on myös kuunneltu, erityisesti pienemmissä kustantamoissa. Isommat ovat hoitaneet asiaa ’omatoimisemmin’, mutta ammattilaisten jäljiltä lopputulos on ollut poikkeuksetta erinomainen.”
Sallamo-Lavi kertoo kirjoittavansa parhaillaan esoteerista kertomustrilogiaa, jonka kahteen ensimmäiseen osaan piirrettiin kansi hänen toiveidensa mukaisesti.
”Kolmanteen osaan tulee jotain muuta, en vielä tiedä, mitä. Joka tapauksessa on joustettava, koska ei ole varaa piirrättää kantta graafikolla.”
Jaatisen kohdalla kansiprosessi etenee näin:
”Graafikko lukee kirjan käsiksen ja suunnittelee kannen. Kustannustoimittaja ja kustantaja kommentoivat, graafikko työstää kantta palautteen perusteella, ja minä sanon viimeisen sanan eli kelpaako vai ei. Voin vaikuttaa kannen ilmeeseen melko paljon, mutta viime vuosina minun ei ole yleensä tarvinnut muuta kuin sanoa jees.”
Stoor kertoo, että yleensä graafikko kysyy häneltä kuvia tai ideoita kanteen ja tekee sitten kannesta omanlaisensa.
”Takakansitekstiä hiotaan yhdessä kustannustoimittajan kanssa usein kyllästymiseen asti. Yleensä olen voinut vaikuttaa kanteen todella paljon, yhtä poikkeusta lukuun ottamatta, Stoor jatkaa.
Takalo korostaa kansiprosessin tärkeyttä. Hänen mielestään se vertautuu levynkansien suunnitteluun.
”Minulla saattaa olla idea tai elementtejä, joita toivon kanteen. Sitten pyydän jotakuta INNOSTUNUTTA hommiin. Keskustelen kannen tekijän kanssa ja hyväksyn lopputuloksen”, Takalo kertoo.
Tuomikosken kirjojen kannet syntyvät kirjailijan ja kustantajan kiinteässä vuorovaikutuksessa.
”Oma aktiivisuus vaikuttaa todella paljon. Pallo on hallussa, jos kansi-ideoita on jo valmiina ennen ensimmäistä palaveria. Yleensä jommaltakummalta tulee ratkaiseva oivallus. Isoilla kustantamoilla jyrätään enemmän kansisuunnittelussa”, Tuomikoski jatkaa.
Koskela kertoo miettivänsä yhdessä kuvittajan kanssa, mikä kohtaus kirjasta nostettaisiin kanteen.
”Yleensä kuvittaja kysyy vielä mielipidettäni, kun hän on luonnostellut kansikuvaa.”
Mikä on suosikkikantesi omasta tuotannostasi?
”Ehkä tietokirjani Bi- ja panseksuaalisuus kansi. Se on taustaltaan violetti, ja siinä on sisäkkäisiä sydämiä bi- ja panseksuaalien lippujen väreissä. Kansi on yksinkertainen mutta visuaalisesti vahva, jopa logomainen. Tykkäsin siitä heti, kun kansiehdotus lähetettiin katsottavaksi”, Jenny Kangasvuo vastaa.
”Puolalaisen torimuijan palttoon kansi on mielestäni upea, sillä siitä välittyy hienosti kertomukseni salaperäinen tunnelma. Oululainen kuvataiteilija Juhana Lauronen-Karlsson piirsi sen stiplaamalla eli piste kerrallaan, muistelee Anuirmeli Sallamo-Lavi.
”Varjo 1917−1918 -romaanin kansi kuvittaa ja tiivistää hienosti sisällissotamme. Valkoisten ja punaisten voimasuhteet käyvät ilmi kahdesta miehestä, joista toinen on oikeastaan poika. Taustan rautatievaihteesta voi kääntyä oikealle (valkoiset) tai vasemmalle (punaiset)”, Pekka Jaatinen avaa.
”Niitä on niin paljon… Ehkäpä Sensuroidut sotakirjoitukset -teoksen kansi autenttisen sotakuvansa vuoksi”, miettii Pekka Tuomikoski.
Päivi Tuulikki Koskela valitsee suosikikseen Seikkailu Itämeressä -kirjansa kansikuvan, joka on Hanna Kenakkalan käsialaa.
”Pidän merikotkasta, joka lentää viuhahtaa vauhdikkaasti kuvan etualalla. Ja majakka ja päähenkilöt häämöttävät taustalla sopivasti.”
Jarmo Stoorin suosikki on Motelli-romaanin kansi:
”Siitä suorastaan pursuaa ulos kirjan syvin olemus: ’Tähän loppuu normimaailma!’ Lähes tasoihin Motellin kannen kanssa pääsee Sieluhäkin kansi.”
Jukka Takalolle valinta on vaikea:
”Ne ovat kaikki uskomattoman hienoja. Twiittijokisarja-teoksessa kannen merkitys oli erityinen, koska tekstit oli jo julkaistu verkossa ja hienot kannet olivat nimenomaan se perustelu, miksi teksti oli mahdollista ja mahdollisesti merkityksellistä laittaa kansiin.”
En jututtanut tähän artikkeliin erikseen kannen tekijää mutta vinkkaan (kiitos vinkistä, Suvi Tuomikoski) kuuntelemaan Kertojan ääni -podcastin jakson, jossa Jukka Aalhon vieraana on kansitaiteilija, Graend by Hellonin suunnittelujohtaja Lasse Lakela..
Oululaisvoimin toteutetussa podcastissa keskustellaan muun muassa siitä, miten syntyy vetävä kirjan kansi, kuunnellaanko suunnitteluprosessissa kirjaa tai kirjailijaa ja kuinka kannen suunnittelu on muuttunut digitalisoituvassa maailmassa.
Podcastia pääsee kuuntelemaan täältä: https://kertojanaani.fi/121-kirjan-kannen-suunnittelu-lasse-lakela/.
TEKSTI: SATU KOHO
