Kirjamyynti romahti – ja räjähti
11.1.2023
Kylläpä Oulussa on kaikki hyvin!
18.4.2023
Kirjamyynti romahti – ja räjähti
11.1.2023
Kylläpä Oulussa on kaikki hyvin!
18.4.2023

Julkkariyllätyksiä – romaanista tuttu hahmo muuttuu lihaksi ja vereksi ja teksti alkaa soida

Päätoimittaja Satu Koho. Kuva: Marjo Kemi.

Kuva: Marjo Kemi.

Julkaistu 18.4.2023

Lähiaikoina olen saanut nauttia hyvin elämyksellisistä kirjanjulkistamistilaisuuksista – niitä ennen monista muistakin, mutta kerron nyt näistä tuoreimmista.

Katariina Vuoren Juurikasvua-romaania juhlittiin Oulun kirjallisuuden talolla 4. huhtikuuta. Kasvun paikasta tutun viherkasveihin hurahtaneen ”Silvian” tarinaa jatkava kirja oli minulla vielä kesken ja halusin kuulla, mitä tekijällä on kerrottavanaan sen kirjoittamisprosessista.

Meistä monen suu loksahti auki, kun kirjailija pudotti uutispommin kutsuessaan julkkariyleisön joukosta juttukaverikseen edellä mainituista romaaneista tutun ”Riston”. Tai ei tietenkään Ristoa, vaan fiktiivisen hahmon esikuvana olleen Pasin.

Saimme kuulla, että kirjailija oli lähestynyt tätä viherkasvien ammattilaista ensin salaa, jopa stalkaten. Hän oli luullut voivansa jättää painotuoreen Kasvun paikka -kirjansa tämän työpaikalle ja luikkia sen jälkeen tiehensä, mutta olikin jäänyt kohteelleen kiinni itse teosta.

Kirjailija Katariina Vuori ja hänen romaanihenkilönsä "Riston" esikuva Pasi istuvat vierekkäin kirjanjulkkareissa.
Kuva: Tapani Launonen

Siitä, että Katariina oli lainannut Pasia romaaniinsa, ei seurannut mitään pahaa. Päinvastoin. Juurikasvun ollessa tekeillä kirjailija ja hänen hahmonsa esikuva olivat jo ystäviä, näin ymmärsin heidän juttelustaan, ja ovat sitä edelleen.

Jos on sana hallussa Katariinalla, niin on se myös Pasilla. Riemastuttavasti hän kertoi vaikkapa siitä, mitä samaa ja erilaista hänessä ja ”Ristossa” on ja millaisiin tilanteisiin hän on joutunut, kun työkaverit, pomot ja muutamat Oulun Bauhausissa käyneet asiakkaat ovat tunnistaneet hänet ”Ristoksi”.

Ei kulunut kahtakaan viikkoa, kun vuorossa olivat toiset julkkarit. Nekin elämykselliset ja mieleenpainuvat.

Essi Kummun Alaston lukupiiri -romaanin julkkareita vietettiin oululaisessa olohuoneravintola Tubassa 14. huhtikuuta Huutomerkki ry:n Musteklubi Special -illan yhteydessä. Essi oli monessa roolissa: milloin haastateltavana ja keskustelijana, milloin taas hienovireisenä lukijana ja illan juontajana.

Essiä haastatteli, tai pikemminkin hänen kanssaan keskusteli, kirjallisuudentutkija Hanna-Leena Määttä. Olin jo lukenut kirjallista maailmaa viiltävän Alastoman lukupiirin, mutta oli mielenkiintoista kuulla siihen liittyvää analyyttistä keskustelua muun muassa huomiotaloudesta, kertomiseen ja katsomiseen liittyvästä vallasta, paljastamisesta sekä lauman ja paikan kaipuusta.

Julkkareiden koskettavin osuus koitti, kun meille tarjottiin maailman ensiesitys eli musiikillinen tulkinta eräästä romaanin avainkohdasta. ”Kirjeen etabloituneelle kollegalle” luki kirjailija itse, ja Heikki Hallanoro loihti siihen sävelet pianostaan.

Seurasi vielä keskustelu, jossa Essin seuraan liittyivät kirjailijat Pauliina Vanhatalo ja Jenny Kangasvuo pohtimaan kertomisen etiikkaa sekä faktan ja fiktion venyviä rajoja. Saimme kuulla, mitä on kirjoittaa itsensä lisäksi lähipiiristään, luvan kanssa tai ilman lupaa, ja kuinka kirjailijallakin on lupa muuttaa ”taktiikkaansa” kirjailijuutensa aikana.

Siinä kaksi hienosti toteutettua oululaista kirjallisuustapahtumaa, jotka olivat avoimia kaikille. Olisipa yleisöä ollut paikalla runsaammin kuuntelemassa mutta myös kunnioittamassa loppuun vietyä, pitkää urakkaa kirjan parissa − sen julkkareiden juhlakalut olisivat ansainneet.

Vinkki: käykää julkkareissa ja muissa kirjallisuudelta maistuvissa tapahtumissa. Haaste: Oulussa on asetettu rima korkealle kirjallisuustapahtumien sisällön suhteen. Ei annata sen laskea. Tavataan kirjojen merkeissä!

Aurinkoisin terveisin,


Satu Koho

PS. Jutut, juttuvinkit ja palaute ovat edelleen erittäin tervetulleita ja saapuvat perille sähköpostilla satu.koho@stiiknafuulia.fi.


Päätoimittaja Satu Koho. Kuva: Marjo Kemi.
Kuva: Marjo Kemi.