”Aiheuttakaa iloa, tuottakaa hämmennystä ja olkaa unohtumattomia”

Teksti ja kuvat: Henri Lepistö

Julkaistu 21.10.2020

Julkaistu ensi kerran joulukuussa 2019, Stiiknafuulian printtinumerossa 31.

Varsinainen Sarjakuvafestivaali alkoi perjantaina 22.11., mutta varaslähtö tapahtui jo torstaina, kun Snooker Time -anniskeluravintolassa avattiin Pokuto PANOPTICON 2019 eli Pohjoisen kustannustoiminnan yhteisnäyttely. Pokuto on oma- ja pienkustanteisiin erikoistunut sarjakuvayhteisö, ja sen näyttely toteutettiin yhteistyössä Oulun sarjakuvafestivaalien kanssa. Illan aikana drag-artisti MustelMilla haastatteli Pokuton taiteilijoita ja visuaaleista vastasi Liquid Space Dream sekä musiikista Dj Kultaturbo. 

Festivaalin avasi seuraavana päivänä näyttelykierros pääkirjastossa. Näyttelyssä sarjakuvien tekijät esittelivät töitään. Oulun pääkirjastossa sijaitseva Sarjasto on sarjakuvakirjastona Suomessa ainoa laatuaan, vastaavanlaisia on Norjassa ja Ruotsissa. 

Abstraktia ja historiallista, satuja ja sotatarinoita

Näyttelyssä esillä olleista töistä päällimmäisenä mieleen jäi tanskalaisen Allan Haverholmin kokeellinen sarjakuva. Postmoderni ja abstrakti taide eivät koskaan iskeneet kunnolla sarjakuvaan, mutta Haverholm pyrkii rikkomaan rajoja ja osoittamaan, että sarjakuviakin voi maalata. Vaikuttavat työt herättävät pohtimaan mitä sarjakuva todella on. Jos sarjakuvassa ei ole ruutuja ja puhekuplia, voiko sitä kutsua sarjakuvaksi?

Tanskalaisen Karoliina Stjernfeltin sarjakuvat taas edustavat täysin erilaista tyyliä ja kuvailevat vanhoja myyttejä Tanskan kuninkaista. Stjernfeltin piirrokset ovat värikkäitä ja tarkasti piirrettyjä. Stjernfeltin muu tuotanto on käsitellyt myös tämän päivän teemoja, kuten pakolaisuutta. 

Kotimaisista tekijöistä Juliana Hyrrin esikoissarjakuvateos Satakieli joka ei laulanut (Suuri Kurpitsa 2019) kertoo lapsuuden häiritsevistä muistoista ja salaisuuksista. Hyrrin sarjakuvat pohjaavat tekijän omiin kokemuksiin ja ystäviltä kuultuihin tarinoihin. Hyrri käyttää kirjallisuuden suomaa tapaa kertoa kipeistä asioista fiktiivisen tarinan keinoin. Lukijan arvioitavaksi jää mikä on totta ja mikä ei.

John S. Jamtlin sarjakuvat käsittelevät toista maailmansotaa norjalaisten näkökulmasta. Näytteillä ollut sarjakuvateos käsittelee natsien miehittämässä Norjassa toimineita partisaaneja. Jamtlin vahvasti digitaalisessa tyylissä näkyy vaikutteita kännykkäteollisuudessa työskentelystä. Venäläisen Illustory-sarjakuvaryhmän teokset taas ovat värikkäitä, sadunomaisia matkasarjakuvia. Piirrosjäljessä näkyy värikynien merkitys ja maisemakuvauksessa näkyvät majakat ja revontulet.

Aapo Kukon Karmea tarina (Zum Teufel 2019) kertoo 1900-luvun alun Kongon tapahtumista. Eurooppalaisen imperialismin räikeimpiin rikoksiin lukeutuvassa tapahtumasarjassa Belgian kuningas Leopold I:sen henkilökohtaisesti omistamassa siirtomaassa syyllistyttiin luonnonvarojen riistoon ja paikallisen väestön täysin mielivaltaiseen ja julmaan kohteluun. Epäonnistuessaan vaaditun raakakumimäärän keräämisessä plantaasityöntekijältä tai hänen perheenjäseneltään katkaistiin käsi rangaistukseksi. 

Miriam Sumun Kuinka poikani katosi (Pokuto 2019) taas on riipaiseva kertomus huumeongelmista kärsivästä nuoresta äidin näkökulmasta.

“I don’t want to speak so much now so let’s just relax and enjoy the evening”

Illalla festivaalin avajaisgaalassa Kulttuuritalo Valveella myönnettiin Skrew you! -palkinto viime keväänä eläköityneelle Oulun taidekoulun rehtori Ulla Kaislarannalle. Taidekoulu otti sarjakuvan viralliseen opetusohjelmaansa jo vuonna 1981, ja palkinto myönnettiin Kaislarannan merkittävästä työstä sarjakuvan edistämiseksi Oulussa. Kaislaranta otti palkintonsa vastaan kirjaimellisesti silkkihansikkain, ja niin gaalaa kuin festivaaliviikonloppua kuvasti hyvin Kaislarannan motto: ”Aiheuttakaa iloa, tuottakaa hämmennystä ja olkaa unohtumattomia”. 

Lyhyet puheenvuorot olivat nimensä mukaisesti lyhyitä, oma suosikkini oli sarjakuvakeskuksen toiminnanjohtaja Harri Filpan puheenvuoro: ”I don’t want to speak so much now so let’s just relax and enjoy the evening”. 

Festivaalien iltaohjelman sarjakuvaklubit pidettiin Snooker Timessa. Ohjelmassa oli muun muassa taiteilijoiden haastatteluja, musiikkiesityksiä ja viinaa sai rahaa vastaan.

Sarjakuva yhteiskunnallisen kommentaarin välineenä

Näyttelyiden lisäksi ohjelmassa oli taiteilijoiden haastatteluja, joista allekirjoittaneelle kenties mieleenpainuvin oli Sira Moksin ja Keijo Ahlqvistin haastattelu. Poliittisista pilakuvistaan tunnettu Moksi tunnetaan räväkkänä kriitikkona, joka ei pelkää tarttua arkoihinkaan aiheisiin. Tämä on johtanut Moksin toistuviin ”banneihin” Facebookissa ja Twitterissä. Moksi perustelee kuvien rajuutta sillä, etteivät käsiteltävät asiatkaan ole kivoja, ja tarkoituksena onkin enemmän kuvailla eri asioiden herättämiä tunnetiloja.

Tänä vihapuheen aikana paljon puhuttaa kansanedustajien ja ministerien saamat suoranaiset tappouhkaukset, mutta sillä ei nähdäkseni ole mitään tekemistä Sira Moksin taiteen kanssa. Moksin työt ovat kärkkäydestään huolimatta hiottuja kannanottoja. On muistettava, että valtaapitävien kritisoinnilla on lehdistössä pitkät perinteet, ja sillä on edelleen paikkansa.

Pitkän linjan sarjakuvataiteilija ja sarjakuvaneuvos Keijo Ahlqvistin haastattelu tarjosi virkistävän erilaisia ja kiinnostavia näkökulmia maailman menoon. Ahlqvist on seurannut sosiaalisen median myötä tullutta uudenlaista poliittista keskustelua. Hän myöntää somekeskusteluiden sisältävän paljon ”paskaa”, mutta muistuttaa, että ennen vanhaan samat keskustelut olivat yhtä lailla olemassa. Ne vaan käytiin kapakan nurkkapöydässä eikä julkisesti. 

Ahlqvistin muistoissa poliittinen keskustelu oli pitkälti puolueiden ohjailemaa, ennen kuin internet mullisti kuvion. Sosiaalisen median sisältämistä vakavista lieveilmiöistä huolimatta Ahlqvist on optimistinen ja uskoo, että keskusteluissa näkyvät perustellut argumentit vaikuttavat myös heihin, jotka vain puskevat omaa agendaansa kuuntelematta toisia.

On selvää ihan vain festivaalin osanottajia vilkaisemalla, että sarjakuva on jo aikoja sitten lakannut olemasta leimallisesti lasten ja nuorten juttu. Tapahtumassa osanottajia oli vauvasta vaariin nuorimpien taiteilijoiden ollessa teini-ikäisiä ja vanhimpien jo eläkeikään ehtineitä. 

Jo pelkkä eri tyylien ja alagenrejen kirjo on hengästyttävä. Monien taiteilijoiden töiden aiheina ovat yhteiskunnalliset aiheet, politiikka, historia ja kipeät ongelmat kuten huumeriippuvuus ja hyväksikäyttö.

Sarjakuva on lunastanut paikkansa taiteena taiteiden joukossa, ja olisi lyhytnäköistä pitää sitä pelkkänä ”viihteenä”, vaikka viihdyttäviä perinteiset kolmen ruudun stripit ovatkin. Menneen viikonlopun perusteella sarjakuvalla menee hyvin niin Oulussa, muualla Suomessa kuin ulkomaillakin.