Lisää dialogia, vähemmän kerrontaa ja kuvailua
18.4.2023
Houkutteleva lahjapaketti sekä kiteytys tyylistä ja sisällöstä
29.6.2023
Oli oululaisten vuoro järjestää Kirjailijayhdistysten vuotuiset Talvipäivät. Maaliskuussa pidetty tapahtuma suunnattiin erityisesti kirjailijayhdistysten ja Suomen Kirjailijaliiton jäsenille, ja esillä olivat ajankohtaiset ammattiasiat. Valtaosa ohjelmasta oli kuitenkin avointa kaikille. Kävimme seuraamassa kirjailijakeskustelua ”Kolme kysymystä kollegalle” sekä osallistuimme ”Kirjailijan henkiseen keväthuoltoon” ja Skuugi Darlings -bändin rytmittämiin iltapippaloihin.
Julkaistu 18.4.2023
Kuten Oulun kirjailijaseuran puheenjohtaja Antti Leikaskin tuoreimmassa kirjoituksessaan toisaalla tässä julkaisussa toteaa, Kirjailijayhdistysten Talvipäivien monipuolista ohjelmaa kiiteltiin vuolaasti.
Tapahtuma starttasi perjantaina 25. maaliskuuta puolilta päivin Oulun BusinessAseman Telesalissa, entisessä postitalossa. Tilaisuus oli kaikille avoin.
Tervetulosanojen jälkeen yleisön eteen astuivat kirjailijat Essi Kummu ja Minna Rytisalo. Kummallakin oli kolme kysymystä toiselle.
”Mikä on suurin muutos, jonka olet joutunut kokemaan kirjailijuudessasi?” aloittaa Rytisalo.
Kysymys on niin laaja, että se poikii polveilevan ja keskustelua tuottavan vastauksen. Lopputulema tiivistettäköön niin, että tätä nykyä kirjailijan työtä ja elämää availlaan entistä enemmän näkyväksi eikä kirjaa myydä samalla tavalla kuin aikaisemmin.
Kummu sanoo olleensa hirveän kiitollinen, kun hänen esikoisteoksensa Mania julkaistiin 17 vuotta sitten.
”Silloin kaipasin kirjoittamisen pariin. Nykyään kaipaan kirjoittamisen parista kohti elämää eli olen alkanut diggailla elämistä entistä enemmän”, Kummu kertoo ja pyytää Rytisaloa vastaamaan samaan kysymykseen, minkä tämä itse esitti.
Seitsemän vuotta sitten Lempi-romaanillaan debytoinut Rytisalo sanoo, ettei mikään ole ihanampaa kuin esikoiskirjan kirjoittaminen ja viimeistely.
”Sen jälkeen tekeminen vaikeutuu. Tavoitteetkin muuttuvat ja paineet lisääntyvät. Nykyisin yritän puhua itsestäni kirjailijana”, jatkaa Rytisalo, joka kirjoitti kaksi aiempaa teostaan opettajan työn ohessa toisin kuin kolmannen, toukokuussa ilmestyvän romaaninsa.
Molemmat kirjailijat liikuttuvat vastatessaan seuraavaan samaan kysymykseen: minkä hetken muistat vielä vuosienkin päästä viimeisimmän kirjan kirjoittamisesta?
Ensin vastaa Kummu: ”Olen kirjoittanut itseni toisten luokse Alastoman lukupiirin kohdalla, ja tällä on minulle valtava merkitys. Olen löytänyt ihmisten välille sellaista yhteyttä, joka on sanojen takana.”
Sitten Rytisalo: ”Ymmärrän, mitä olen tekemässä. Kyse on tarinoista, niiden kerronnasta ja tavoitteista.
Rytisalo esittää viimeisen kysymyksensä: ”Miten kohdata sieluun valahtava tyhjyys prosessin jälkeen?”
Kummu naurahtaa, että tässä on nyt kavereina se kirjailijoiden lauma, mutta että tyhjyyteen laskeutuminen on luopumista.
”Mitä syvemmin kuolemme, sitä paremmin synnymme”, hän jatkaa siteeraten ajatusta, jonka on löytänyt Serafim Seppälän eli munkki Serafimin paastonajan oppaasta Tie ylösnousemukseen.
Kummun viimeinen kysymys ei niinkään ole kysymys, sillä hän pyytää Rytisaloa valitsemaan yhden lauseen tämän uudesta kirjasta. Ja valinta on:
”Meidät on sillä tavalla rakennettu, että kestämme uudet alut ja vieraat seinät ja sen, että varmuus katoaa.”
Kirjailija ja Sedona-metodin ohjaaja Katja Törmänen johdatti kollegoitaan irti päästämisen iloon. Oulun kirjallisuuden talolla perjantaina illan suussa järjestettyyn Kirjailijan henkiseen keväthuoltoon saivat osallistua ainoastaan kirjailijayhdistysten tai Suomen Kirjailijaliiton jäsenet.
”Kaikesta voi päästää irti, ihan kuin kädessä olevasta kynästä”, vakuuttaa Törmänen avatessaan lempeäksi kuvaamaansa menetelmää.
Siinä keskeistä ovat itselle osoitetut selkeät irti päästämisen kysymykset: Voisitko toivottaa tunteet tervetulleiksi? Voisitko päästää niistä irti? Päästäisitkö niistä irti? Milloin?
Ennen kysymyksiä tietenkin valitaan se asia, joka aiheuttaa ikäviä tunteita.
Mikä kirjailijan ammatissa sitten hiertää, jopa ahdistaa ja heikentää toimintakykyä? Sellaisiksi todettiin muun muassa nämä: aikapula, työn silppuisuus, myynnin ja markkinoinnin vaikeus, kritiikkien puute, ymmärtämättömät lukijat ja suurten kustantamojen julkaisupolitiikka.
”Ja se rahallinen korvaus, minkä saa parin vuoden eteen tehdystä työstä. Kyllä siinä miettii, että mitä järkeä tässä hommassa on”, yksi paikalla olijoista parkaisee.
Törmäsen opastuksella tehdään konkreettinen harjoitus, jonka aikana ei pohdita eikä harhauduta ajattelemaan, vaan pääsetään negatiivisten tunteiden ylivallasta irti niin hyvin kuin se vain sillä hetkellä on mahdollista.
Myös rypyt ja roiskeet kuuluvat elämään, Törmänen muistuttaa.
”Elämä on elämätöntä elämää, jos siellä ei ole roiskeita, ja keittiö pysyy siistinä vain silloin, kun siellä ei tee mitään. Ajatelkaa tätä metodia tiskirättinä – sillä kun vähän aina pyyhkäisee, niin taas on puhdasta”, Törmänen neuvoo.
Keväthuollon jälkeen kirjallisuuden talolla oli vuorossa coctail-tilaisuus, jonka yhteydessä kirjailija Jouni Tossavainen kertoi esillä olevasta valokuvanäyttelystään Näköala Haminavuorelle. Valokuvien lisäksi esillä oli valokuvarunoja.
Perjantai päättyi Oulun kaupungin järjestämään vastaanottoon Ympäristötalolla. Myös tämä tilaisuus oli tarkoitettu vain kirjailijayhdistysten tai Suomen Kirjailijaliiton jäsenille.
Talvipäivien lauantai alkoi kirjailijayhdistysten verkoston vuositapaamisella Telesalissa ja jatkui Oulun Teatterissa, jonka suurella näyttämöllä nähtiin rakkausdraamaa, kansankomediaa ja myyttistä fantasiaa sekoittava Pienen hauen pyydystys.
Esitystä seurasi kaikille avoin Romaanista näyttämölle -keskustelutilaisuus suuren näyttämön lämpiössä. Keskustelua veti kirjallisuuden ja käsikirjoittamisen läänintaiteilija Janne Rosenvall, ja siihen osallistuivat kirjailija Juhani Karila, ohjaaja-dramaturgi Janne Pellinen sekä näyttelijät Jaana Kahra, Ella Lahdenmäki ja Anne Syysmaa.
Lauantai huipentui iltajuhlaan Valveen Paljetti-ravintolassa, jonne oli varta vasten laadittu herkullinen Stiiknafuulia-menu. Musiikillisesta annista vastasi Remun kanssa levyttänyt rokkibändi Skuugi Darlings solistinaan muusikko ja sarjakuvataiteilija Jyrki Mäki, tuttu myös Radiopuhelimet-yhtyeestä.
Ennen varsinaisia bileitä keskusteltiin sarjakuvataiteilija Lauri Ahtisen johdolla muun muassa häpeästä ja kateudesta.
Pimeät puolet -kirjallisuuskeskustelussa avautuivat kirjailijat Jenny Kangasvuo, Katariina Vuori ja Jukka Tervo. Tässä muutama nosto:
”Näillä kilometreillä ei hävetä enää mikään. Itseltään joutuu kuitenkin kysymään, onko tämä [kirjoittaminen] ihan paskaa”, miettii Tervo.
”En aina kehtaa sanoa, että olen kirjailija, vaan olen kertonut vanhan ammattini eli sanonut olevani fysioterapeutti”, Vuori tunnustaa.
”Olla suosittu Instagramissa on sama kuin olla rikas Monopolissa”, lohkaisee Ahtinen.
Hän paljastaa kadehtivansa Miki Liukkosta. ”Miki voi paneutua romaaninsa kellon ympäri, kun itselläni on lapset ja lainat…”
”Kateus kertoo siitä, mitä itseltä puuttuu. Kateus on tunnemajakka”, Kangasvuo kiteyttää.
”Tyytymättömyys on henkiinjäämistä, välttämätöntä evoluution kannalta. Emme me muuten olisi lähteneet Afrikasta”, tietää Vuori.
TEKSTI: SATU KOHO
