Treenikirjoittamisen pioneeri, kirjailija ja palkittu kriitikko Marja-Riitta Vainikkala: ”Minulla on ollut työasioissa paljon onnea elämässä”

Marja-Riitta Vainikkala on opettanut luovaa kirjoittamista kolmen vuosikymmenen ajan. Töitä on riittänyt myös niin tietokirjailijana, suomentajana kuin romanttisten novellien kirjoittajana. Eläkepäivillä on jälleen aikaa keskittyä enemmän omaan kirjoittamiseen. Elokuun lopussa ilmestyneen Kirjoittajakurssikirjan jälkeen vuorossa saattaa olla kaunokirjallinen teos.

Julkaistu 22.12.2021

Teksti ja kuvat: Maria Kurtti

Oulun torinrannan tuntumassa sijaitsevaan, kodikkaaseen kerrostaloasuntoon astuessa käy pikimmiten selväksi, että talossa asuu kirjallisuuden ja taiteen suuri ystävä. Kirjahyllyt pullistelevat kirjoja ja niiden sekä vehreiden huonekasvien ohella kotia koristavat lukuisat maalaukset, joista osa on kodin asukkaan Marja-Riitta Vainikkalan omia teoksia.

– Alun perin ajatuksena oli hakea lukion jälkeen opiskelemaan kuvataidetta. Mutta kuvaamataidon opettaja sanoi, että annan päättötodistukseen vain ysin, ettet kuvittele, että kannattaa hakea opiskelemaan kuvataidetta. Voi olla ihan sattuman kauppaa, että mille alalle päätyy, luovan kirjoittamisen opettajana, tietokirjailijana ja kirjallisuuskriitikkona pitkän uran tehnyt Vainikkala naurahtaa.

Vainikkalan lapsuudenkodissa luettiin paljon. Isä työskenteli Rovaniemen kirjaston vahtimestarina ja tytär oli ahkera kirjastossa kävijä 8-vuotiaasta saakka, jolloin hän sai oman kirjastokortin. Koulussa oli hyviä ainekirjoituksen opettajia ja kirjoittaminen tuntui aina itsestään selvältä.

Lukion jälkeen Vainikkala pääsi Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan yleistä kirjallisuustiedettä. Ouluun hän muutti 1980-luvun alussa, kun sai tuoreena filosofian maisterina töitä Kirjailijakeskuksesta eli nykyisestä Lukukeskuksesta.

Vainikkalan mukaan 80-luvulla kulttuuri- ja taidealan töitä oli hyvin tarjolla. Taidetoimikunnat olivat tuolloin vahvoilla ja alalle täytettiin paljon virkoja – esimerkiksi kuntiin palkattiin kilvan kulttuurisihteerejä.

–  Olen syntynyt niin onnellisena aikana, että kaikki oli niin helppoa. Nykyään on paljon vaikeampi miettiä uravalintoja. Kirjoittajapuolella on nykyään monimuotoisempaa tarjontaa, mutta ei virkoja. Pitää olla freelancer, Vainikkala miettii.

Treenikirjoittamisen uranuurtaja

Kirjailijakeskuksen Pohjois-Suomen aluesihteerinä Vainikkalan päätehtävä oli lukemisharrastuksen kehittäminen. Toimisto sijaitsi Tuirassa puutalon yläkerrassa ja Vainikkala asui saman talon alakerrassa.

Työ oli värikästä ja hauskaa – siinä tutustui lukuisiin kirjailijoihin ja muun muassa kirjailijakiertueita järjestettiin paljon. Myös pitkät illanistujaiset kuuluivat kirjallisuuspiireissä asiaan.

– Joskus kirjailijoita lähti aamulla suoraan illanistujaisista vaikkapa kirjastolle esitelmän pitoon.

Eräs kolmen kirjailijan poppoo intoutui kerran kirjailijakiertueellaan juomaan kajaanilaisessa kapakassa oikein kunnon laskun, jonka he sitten reissulta palattuaan kiikuttivat Kirjailijakeskukseen.

– Silloin meno oli hyvin boheemia eikä sitä paheksuttu. Mutta laskua ei kyllä alettu maksamaan, Vainikkala nauraa.

Tuolloin myös kirjailijoiden yllä pitkään leijunut neromyytti eli vielä vahvana.

–  Kirjailijat olivat suuria yksilöitä, niin kunnioitettavia hahmoja. Nyt voi ajatella, että se on yksi luova työ muiden luovien töiden joukossa eikä edellytä sen kummempaa neroutta kuin muutkaan taiteenalat. Nyt kirjailijat kirjoittavat normaalina työpäivänä eivätkä ole enää saarikoskia. He voivat aloittaa työt aamulla kello 9 ja lopettavaa, kun lapset pitää hakea hoidosta.

Samaan aikaan kirjoittamisen kohdalla eli vahvana ajatus, että teksti pitäisi tuottaa paperille heti valmiina. Treenikirjoittamisen idea rantautui Suomeen kunnolla vasta 2000-luvulla – ja osin Vainikkalan ansiosta.

Vuonna 2004 suomennettiin ensimmäiset kirjoittamisoppaiden gurun Natalie Goldbergin teokset, joista Vainikkala suomensi kaksi, Avoin mieli – Kuinka elää kirjoittajan elämää -oppaan ja Hyvä kaukainen ystävä – Kuinka kirjoittaa elämäntarina. Vainikkala tarttui suomennostyöhön kirjailija ja luovan kirjoittamisen opettaja Taija Tuomisen kannustamana ja tarjosi suomennosta Kansanvalistusseuralle.

Vainikkalalla oli hyvät edellytykset teoksen suomentamiseen, olihan hän vuonna 2003 osallistunut Goldbergin treenikirjoittamisen työpajaan Yhdysvalloissa New Mexicon Taosissa. Siitä saakka Goldbergin metodit ovat kulkeneet tiiviisti mukana niin kirjoittamisen opettamisessa kuin omassa kirjoittamisessa.

”Kirjoittamisen prosessi on kehä”

Alun perin Vainikkalan elokuun lopussa julkaistusta Kirjoittajakurssikirjasta (Books on Demand) oli tarkoitus tulla kirjoittamisen ohjaajan opas, sillä sellaisia ei hänen mukaansa juuri ole Päivi Haanpään Sanataideohjaajan opasta (Avain, 2015) lukuun ottamatta.

Kirjan suunnitteleminen alkoi noin kolme vuotta sitten. Kirjoittaminen kuitenkin kangersi, sillä kirjoittajan näkökulma puski koko ajan mukaan.

– Kirjoittamista ja ohjaamista ei voi erottaa, sillä ne antavat koko ajan paljon toisilleen. Myös ohjaajan ja kirjoittajan välinen suhde on vastavuoroinen.

Teoksen kirjoittajan ja ohjaajan näkökulmaa yhdistävä spiraalirakenne, jossa keskuspilarina on kirjoittaminen, selkeytyi viime syyskesällä.

– Kirjoittamisen prosessikin on kehä, se ei etene suoraviivaisesti.

Kirjoittajakurssikirjan ensimmäisessä osassa paneudutaan ohjaajan osuuteen ja kerrotaan muun muassa tekstistä annettavasta palautteesta, mikä on myös kirjoittajalle tärkeää tietoa. Loppuosa koostuu kahdeksasta erilaisesta kirjoittajakurssista, jotka lähtevät liikkeelle pienin askelin. Ne sisältävät useita harjoituksia, kuten seitsemän virkkeen novellin. Yhtenä tekstianalyysiesimerkkinä käytetään Petri Tammisen lyhyttä novellia Toivo. Teoksen kirjoittajakurssit sopivat hyvin itsekseen kirjoittaville.

Vainikkala on itse ollut suunnittelemassa ja opettamassa kaikkia Kirjoittajakurssikirjan sisältämiä kursseja. Viimeiset kymmenen vuotta hän opetti pääsääntöisesti Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin kesäyliopistoissa luovan kirjoittamisen perus- ja aineopintoja.

Luovan kirjoittamisen opettaminen alkoi jo vuonna 1992, jolloin Vainikkala aloitti vuoteen 2001 saakka kestäneen pestin Oulun läänin taidetoimikunnan kirjallisuuden läänintaiteilijana.

– Läänintaiteilijan tehtäviin kuului tuolloin paljon kirjoittamisen opettamista, nykyään erityisesti tuottamista. Kirjoituskursseja oli ympäri lääniä, ja silloin syntyi jo aihioita näistä (Kirjoittajakurssikirjan) kursseista. Siinä tuli myös verkostoiduttua, mikä oli hyvä, kun aloin myöhemmin tehdä opetushommia ja kirjoittamista freelancerina.

Kirjallisuuden läänintaiteilijan vastuualueeseen kuuluivat koko Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu. Pitkät ajomatkat tuottivat toisinaan päänvaivaa Vainikkalalle, joka ei ole erityisen innokas autoilija.

– Kerrankin piti ajaa Oulusta Kuhmoon talvikelillä, ja tuntui, että hyvä jos tiellä pysyy. Silloin oli jäätävä välillä yöksi matkan varrelle.

Oman kirjoittamisen aika

Vainikkala jäi toissa keväänä eläkkeelle päätoimisista opetustöistä. Tänä syksynä hän on vetänyt yhtä kahdeksan kirjoittajan ryhmää, jossa on mukana niin vasta-alkajia kuin jo pidempään kirjoittaneita. Ensi kesänä hän pitää mahdollisesti kesäkurssin, jos olot koronaviruksen osalta ovat normalisoituneet.

– Opetushommat ovat mukavia, olen aina tykännyt niistä. Opiskelijoiden kanssa tekstin pohtiminen on minusta tosi kiinnostavaa. Kirjoittajakurssikirjaan kirjoitin sen, mitä olen oppinut, kun olen opettanut kirjoittamista.

Opetustöiden mielekkyydestä huolimatta eläkkeelle jääminen ei tuntunut Vainikkalasta vaikealta. Nyt aikaa jää viimein enemmän omalle kirjoittamiselle.

Vuosien varrella Vainikkala on ollut monessa mukana. Hän on ollut kirjoittamassa yhteensä 21 teosta, suomentanut kaksi kirjoitusopasta ja kaksi oppikirjaa sekä laatinut lukuisia kirjallisuusartikkeleita ja -kritiikkejä. Luovan kirjoittamisen opettajana hän on kouluttanut harrastajien lisäksi pitkän liudan tulevia kirjoittamisen ammattilaisia.

Uransa aikana hän on voittanut kriitikkopalkinto Vaaskivi-plaketin vuonna 2002 ja Vuoden kesäyliopisto-opettaja kunniakirjan vuonna 2005. Saavutuksiinsa Vainikkala suhtautuu kuitenkin vaatimattomasti.

– Minulla on ollut työasioissa paljon onnea elämässä. En ole koskaan suunnitellut uraani. Vaikka elanto ei tällaisissa töissä ole runsas, se on ollut riittävä.

Vainikkala on uransa aikana keskittynyt erityisesti tietokirjallisuuteen, mutta kokemusta löytyy myös kaunokirjallisuuden puolelta. Aikoinaan hän kirjoitti Kolmiokirjalle romanttisia novelleja noin kymmenen vuoden ajan nimimerkillä Laura Rajala, mikä oli ensimmäisessä novellissa esiintyneen hahmon nimi.

– Nauratti aina, mitä juonenkäänteitä sinne keksi. Säännöt olivat tiukat 80-luvulla, rakastavaisten kesken ei saanut olla suudelmaa lähempää kontaktia. Kolmiokirjan puolesta olisin saanut jatkaa pidempään, mutta se romantiikkapuoli ehtyi, Vainikkala hymyilee.

Seuraava julkaistava teos saattaa edustaa jälleen kaunokirjallisuutta. Ideana on katsoa, millainen kokonaisuus kymmenen minuutin treenikirjoittamisella syntyneistä fiktiopalasista voisi tekstiä lihottamalla kehkeytyä.

– Palaset kuvaavat tilanteita tai ovat henkilökuvia. Mukana on yksi henkilö, jonka laitan palasiin mukaan. Olen aina kateellinen niille, jotka keksivät juonia. Itse olen ehkä enemmän esseetyyppinen kuin juonellinen kirjoittaja.

– En kuitenkaan aseta tavoitetta, että siitä pitäisi välttämättä syntyä mitään. Haluan pitää kirjoittamista säännöllisenä, vaikka se ei olekaan nyt kokoaikaista. Ammattikirjoittajana tilanne on ihan toinen, mutta nyt ei tarvitse hirveästi miettiä. Voin vain huvitella.

Marja-Riitta Vainikkala

• Oululainen kirjallisuusalan ammattilainen. Jäi toissa keväänä eläkkeelle päätoimisista luovan kirjoittamisen opettajan tehtävistä.
• Toimi noin viimeisen kymmenen vuoden ajan Lapin kesäyliopiston (avoin yliopisto) ja Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston (avoin yliopisto) vastuuopettajana luovan kirjoittamisen perus- ja aineopinnoissa.
• Toiminut sanataideohjaajakoulutuksen suunnittelijana ja opettajana Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopistoissa.
• Kouluttanut kirjallisuusterapiaohjaajia molemmissa kesäyliopistoissa yhteistyössä Suomen kirjallisuusterapiayhdistyksen kanssa.
• Suomen Elämäntarina-akatemian koulutusohjelman suunnittelija ja elämäntarinakirjoittamisen opettaja 1999–2005.
• Päätalo-instituutin 3-vuotisen koulutuksen suunnittelija ja vastuuopettaja vuosina 1999–2005.
• Kirjallisuuden läänintaiteilija, Oulun läänin taidetoimikunta 1992–2001.
• Vetänyt lisäksi kirjoittamisen lyhytkursseja, terapeuttisen kirjoittamisen kursseja ja treenikirjoituskursseja eri oppilaitoksissa lähinnä Pohjois-Suomessa.
• Toiminut ateljeekriitikkona useille kirjailijoille ja kirjoittanut kirjallisuuskritiikkejä 1970-luvun lopusta lähtien.
• Kirjoittanut tietokirjan Sanasta kuvaksi – kuvasta sanaksi (KVS, 2008. Kuvat: Marja-Liisa Kaltila) ja yhdessä Liisa Enwaldin ja Anja Vähäahon kanssa elämäntarinakirjoittamisen oppaan Elämä tarinaksi (KVS, 2003).
• Uusin teos Kirjoittajakurssikirja (BoD) julkaistiin elokuun lopussa.
• Suomentanut Natalie Goldbergin teokset Avoin mieli – Kuinka elää kirjoittajan elämää (KVS 2004) ja Hyvä kaukainen ystävä – Kuinka kirjoittaa elämäntarina (KVS 2009).
• Suomentanut myös Eric J. Sharpen teoksen Hindulaisuus (Gummerus 1980) ja John B. Taylorin teoksen Islam (Gummerus 1980).
• Kaunokirjallisuuden saralla julkaissut romanttisia novelleja Kolmiokirjalle ja lisäksi antologiatekstejä.