Anna Isola: Yön oppimäärä

Anna Isola

Yön oppimäärä

Sammakko 2021

368 s.

Karhuja, koulua ja elämänkoulua

Teksti: Kirsi Huhtanen

22.12.2021

”Silloin hän näkee Lean niin kuin lintu näkee. Niin kuin jänikset ja lukit ja ahvenet alkavat nähdä. Kaikki pihantakaisen suuren metsän eläimet puiden ja mättäiden takana piiloissaan. Heillä on Leasta kerrottavaa, jonka Lea itse tulee unohtamaan kokonaan.”

Anna Isolan esikoisromaani Yön oppimäärä kertoo Sonkajärveltä kotoisin olevan Lean tarinaa eri aikatasoilla. Nuori Lea päätyy fiktiiviselle Yösalmelle äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaksi vuonna 1986. Elämä on ahdasta epävarmalle ja ulkopuolisuutta kokevalle Lealle, mutta Yösalmelta hän löytää työn lisäksi Erkin ja rakkauden.

Isola on oululainen suomen kielen ja kirjallisuuden opettaja. Pohjoisemmassa Suomessa ja Seatlessa opettanut Isola on kotoisin Sonkajärveltä. Hänen esikoisteoksessaan näkyy henkilökohtainen suhde opettajan työhön ja Pohjois-Savon maisemiin.

Yön oppimäärä piirtää kuvaa omanlaisekseen naiseksi ja opettajaksi kasvavasta Leasta. Teos vie lukijaa vuorotellen 80-luvulle, nykypäivään, metsän keskelle ja Lean lapsuuden muistoihin Salmijärven mäelle.

Tapahtumapaikan ja -ajan mukaan nimetyt osiot kutovat Lean elämäntarinaa näkyviin metsän mystisyyden, muistojen ja mielen haurauden paljastavan kerronnan kautta. Lukujen otsikot tukevat tarinaa. 80-luvun uskottava ajankuva onnistuu taikomaan mieleen elävät koulumuistot ajalta, jolloin kirjastossa piti olla hiljaa ja kontaktimuovi oli edistystä.

”Kaksikymmentäkahdeksan Häräntappoasetta. Puran kirjat luokan lattialle ja sitten levitän muovirullat auki. Leikkaan muovista samankokoisia palasia, joihin paketoin kirjat kuin ne olisivat lahjoja. – – Entinen opettaja on ostanut tavallista päällysmuovia, ei uudenlaista itsestään liimautuvaa. Ehkä se on ollut halvempaa.”

Metsän ja karhujen mystiseen maailmaan lukija johdatetaan balladimaisella tyylillä, jossa häivähtää Aino Kallaksen Sudenmorsian.

”Talvipesä, niin he kutsuivat mökkiä. Mitä se teki heille? Sotki heissä jonkin luonnollisen järjestyksen. Kiertokulku, karhujen vuoden kierto samanlaisena aina uudestaan ja uudestaan pysähtyi siellä. Talviunta ei tullut, tai jos tuli, se ei koskaan loppunut.”

Elämän kiertokulku nousee Lean tarinassa pääosaan. Lean Ollille, puolisonsa pojalle, kertoma satu kuvaa teoksen läpi kulkevaa teemaa.

”Lea kertoi minulle lapsena aina satua, jossa eläimet muuttivat taloihin, kun ihmiset kuolivat. Se oli yhtä aikaa pelottava ja mukava satu. Kun Salmijärven mäen ukki, Lean isä kuoli, me muutimme satua niin, että ukki itse oli muuttunut mäyräksi, joka asui Salmijärven talon alla itse tekemissään luolissa.”

Isolan persoonallinen kieli taiteilee pääasiassa minämuodon preesensillä. Intensiivistä tunnelmaa rytmittää kaikkitietävän kertojan lyyrisemmät luvut. Loppupuolella teosta myös Olli nousee kerronnassa merkittävään osaan.

Tarinassa mukana pysyminen saattaa tuottaa lukijalle ajoittain työtä. Teksti onnistuu silti hyvin selkeiden ja hämmentävien, jopa painajaismaisten, hetkien sitomisessa yhteen.

”[H]änen kasvonsa kääntyvät ja niistä puuttuu toinen puolikas. Niin kuin hän olisi maannut maassa puoliksi maatuneena koko tämän ajan. Metsässä, minäkö hänet sinne jätin? Hän nousee – – ja nostaa kirjojen takaa esiin kehykset, joiden sisällä on poikien ja Erkin kuvat. Ne ovat jääneet tänne taloon yksin minun kanssani ja ne hautautuvat, ne hajoavat niin kuin minäkin. Hän tietää kaikkien esineiden olinpaikat, mutta ei hän niitä halua. Vaan muistoni, joiden pitäisi olla hänen muistojaan.”

Yön oppimäärä on taitava kuvaus ihmisen ja luonnon yhteydestä, rakkaudesta ja kaiken ohimenevyydestä. Tarina vaatii lukijaa keskittymään, mutta useita lukukertoja kestävä teksti kannattelee eri tasoille rakentuvaa teosta. Isola lumoaa tarinalla, jossa jokainen lause on merkityksellinen.

Suosittelen teosta lukijalle, joka arvostaa kaunista kieltä ja sisältöä, joka saa tulkitsemaan lukemaansa. Teos riemastuttanee myös nostalgian nälkäisiä lukijoita, joiden kouluajat sijoittuvat 80-luvulle.