Reportaasi: Kirjoituksia Pariisista osa 1

Teksti ja kuvat: Pirjo Suvilehto

Julkaistu 21.10.2020

Artikkeli on julkaistu ensi kerran syyskuussa 2018, Stiiknafuulian printtinumerossa 26.

Sunnuntai 1.7.2018, lento Oulusta Helsingin kautta Pariisiin 5.50–7.35

Charles de Gaullen lentokenttä on valtava. Kävelen paikallista aikaa kello 10 kohti kentän omaa junalaituria päästäkseni Pariisin keskustaan. Suunnistan ensin alas, vasemmalle, jatkan viisi minuuttia ja train-kylttien mukaan kaksi kerrosta alas liukuportaita porteille 11–12 ja sieltä lippupisteen kautta vielä yhdet liukuportaat alas. 

Hyppään vasemmalla raiteella seisovaan junaan, se liikahtaa, ja pian takaani alkaa kuulua räppiä. Tarkistan, tuleeko musiikki levyltä vai livenä. Nuori mies seisoo junan aulassa ja räppää taustamusan päälle. En jaksa innostua esityksestä. Maisemat, asemat, metrotunneleiden pimeys ja lähiöt liukuvat nopeasti ohi. Kukaan junassa olevista ei näytä pudottavan kolikkoa räppärin ojentamaan pahvimukiin, en minäkään, emme edes taputa. Ehkä meistä kukaan ei halua kuulla samaa toistamiseen. Ajattelen ohi vilahtavia, jatkuvia graffiteja, kuka näitä on maalannut ja millä ajalla. 

On tyhjiä talokomplekseja, joita voisi vallata, monissa tasoissa näkyviä huoneistoja, vehmaita viheralueita Pariisin lähituntumassa: ehkä täällä käytiin aikoinaan ratsastamassa ja maalaamassa.

Jään junasta Châtelet-Les Hallesinasemalla, kuljen sortie-kyltin mukaan päätyäkseni lievän hämmästyksen jälkeen seuraamaan messua. Istahdan tuoliin ja alan kuunnella. Urut soivat katedraalissa niin kuin ne soivat elokuvissa ja piirretyissä. Urkuri avaa palkeita ja hiljalleen nostaa volyymit uusille tasoille. Eläissäni en ole kuullut sellaista urkujen jylyä. Se jyrää sielun kerroksiin, joista minulla ei ole tietoa.

Ulkona suuntaan kohti Seineä jaÎle de la Citén saarta, siltoja, jotka ylitän, myyntikojuja, jotka ohitan. Suuntaan kohti Rue Jussieta, l’université Pierre-et-Marie-Curien kampusta ja Sorbonnen yliopistoa, useamman vuoden ammatillisen kiinnostukseni kohdetta. Sorbonne on vaikuttava. Sen takana on Institute du monde arabe, jonka varjoissa on käynnissä sunnuntain kirppari. Paljon kiintoisaa on tarjolla, ostan ooppera-cd:n eurolla. Tiedän, mihin tulla vuoden päästä. (Opera-levyn ostaminen on enne. Tulen tänne Paris Operan konferenssiin ensi vuonna, sillä kertaa 1. arrondissementtiin.) 

Palaan takaisin rantaan. Kävelen Seinen varren myötäistä Quai St Bernardia ohi historiallisen Jardin des Plantes luonnonpuiston ja museon, Sigmund Freudin taannoisen työpaikan, Hôpital de la Salpêtrièreneditse kohti minulle tutumpaa talokompleksia, BnF:ää eli Ranskan kansalliskirjastoa. Mitterrandin kirjastotaloja kaartaen saavun mutkien kautta pikkukadulle ja osoitteesseen Rue de Domremy 29, majapaikkaani BNF-hotelliin. 

Huoneessani on sänky, pöytä, tuoli, mikro, jääkaappi, lavuaari ja suihku, muutama kaappi. Kaksi ikkunaa, joista saa läpivedon. Vessa on oven toisella puolen käytävällä. Kaikki on kätevää ja sopivan pientä, niin kuin Pariisissa asumukset ja huoneet näyttävät tätä nykyä ainakin turistin silmin olevan. Hotellin isäntä osoittautuu Sibelius-faniksi, ja huomautan, että hän kyllä näyttää vähän Sibeliukselta. Miehen katse kirkastuu, tämä on suuri kunnia, hän tuumii tyytyväisenä.

Käyn suihkussa, lähikaupassa. Saan huoneeseeni pöytätuulettimen. Katson hetken ajan televisiota, siellä puhutaan ranskaa, lähes joka kanavalla puhutaan, tekstitystä ei tarvita. Pian lähden ulos. Pariisissa taas, tämä sopii minulle.

Kello 17.41 Suomen ajassa, onko se Pariisissa tuntia aiemmin? Istun hotelli BNF:n vieressä olevan Jeanne d’Arcin kirkon tuolilla. Tuoksuu suitsuke ja kukat. Alttarin edusta on koristeltu valkoisin liljoin. Vaikuttaa siltä, että Pariisissa kukkia myydään joka korttelissa. Moderni Kristus-krusifiksi on kevyt, ohut ja loistaa kullan väreissä. Roomalaiskatolinen kirkko on avoin, täällä ei ole minun lisäkseni ketään. Ulkoa kuuluu elämisen ääniä: työkoneita, autoja, huminaa. Kellot kilkahtelevat sopivin väliajoin. En tiedä, mihin aikaan pidetään iltamessu. Minulla on koko päivän ollut hiki, ulkona on lämpöä 32 astetta, juon vettä pullosta basilikan viileässä hämärässä. Huomaan valvontakamerat kaksin puolin alttaria. Näkeeköhän joku minut tällä hetkellä? 

Kahdeksan kansallispoliisin autoa ajoi kadulla peräkanaa aiemmin ja ajattelin, tapahtuuko jossain jotain. Eilen Ranska voitti jalkapallon FIFA:n kisoissa, mutta se ei vaikuttane tänne asti. Jotakin muuta toki voi olla meneillään. Nyt olen 13. arrondissementilla ja huomenna latinalaiskortteleissa yliopistokampuksella. Pariisi on minun kaupunkini. Löydän hiljaisen paikan aika pian. (Voiko Pariisissa löytää hiljaisuuden? Varmasti!)

Ilmoitustaululta selviää, että messu alkaisi myöhemmin, ja lähden Rue Jeanne d’Arcia alas kohti Panthéonia, siellä en ole aiemmin käynyt. Kävelen koko ajan kutakuinkin suoraan ja päädyn yliopistolle ja kirpputorille. Hyvä, osaan reitin myös näin päin. Käyskentelen joenvarren ulkoilmakojut lävitse, jos löytyisi julistetta tai muuta kiintoisaa. Piipahdan paikallisessa boulangeriessa ja ostan muutaman eclair-leivonnaisen. 

Pitkähkön ja helteisen kävelyretken jälkeen palaan sormet turvoksissa ja pää punaisena kämpilleni. Piipahdan suihkussa, nostan hiestä kostean paidan ja sortsit kuivumaan ikkunankarmille ja avaan television. Uutisissa puhutaan vankikarkurista ja Simone Veilistä. Nous n’avez pas honte? on uutisotsikko, kun haastatellaan entistä ministeriä. Naisia uutisissa, puhuvat nopeasti, tyylikkäinä, älykkäinä. Vankikarkuri on vapaalla ja karannut helikopterilla. Tosiaan, itsekin näin kävellessä konekiväärein varustettuja miehiä katujen kulmissa seisoksimassa. Notre Dame oli remontin alla, mutta kovasti sinne oli jonoja. En jaksanut jonottaa. Istahdin Île de la Citén sillalle, katselin Seineä, sen hidasta virtaa, pureksin pullaherkkua ja siemailin vettä samaan aikaan, kun Pariisissa tapahtui. 

Ja lopuksi sää: viime yönä Bordeauxissa ja Nantesissa myrskysi ja ukkosti, ei taida ehtiä ukkosmyrskyt tänne asti. Huomenna pitää ostaa päivän lehti, vaikka le Parisien. 

Fakta:

• Charles de Gaullen lentoasema oli Euroopan toiseksi vilkkain vuonna 2016. Se sijaitsee 23 kilometrin päässä Pariisin keskustasta.
• Châtelet-Les Hallesin RER-asema muodostaa maailman suurimman metroaseman. Châtelet’n asema on yhdistetty Châtelet-Les Hallesiin noin 750 metriä pitkällä käytävällä.
• Seine-joki on 780 kilometriä pitkä ja kulkee läpi Pariisin, jossa sen uomaa reunustavat kivivallit ja rantakadut (quai). Vasen ranta on taiteilijoiden suosiossa. Seinen rannat Pariisissa liitettiin osaksi Unescon maailmanperintöluetteloa vuonna 1991.
• Pariisi perustettiin Île de la Citén saarella sijainneen kelttiläisen kalastajakylän paikalle. Saari on kymmenen katua pitkä ja viisi leveä. Kahdeksan siltaa yhdistää sen joen rannoille, ja yhdeksäs silta vie Île Saint-Louisin saarelle. Saaren tunnettuja nähtävyyksiä ovat Notre Damen katedraali, Sainte-Chapelle ja Palais de Justice de Paris. 
• Sorbonne on suuri Pariisin yliopistojen käytössä oleva rakennuskompleksi Pariisin Latinalaiskorttelissa, 5. arrondissementissa. Se on saanut nimensä Ludvig IX:n aikaisen teologin ja hovisaarnaajan Robert de Sorbonin mukaan. Kun Pariisin yliopisto vuonna 1971 jaettiin 13 erilliseksi yliopistoksi, niistä muutamien nimissä esiintyy myös sana Sorbonne (Quartier de la Sorbonne), joka on myös Pariisin 5. arrondissementtiin kuuluvan kaupunginosan nimi. 
• Arabimaailman instituutti (Institut du monde arabe) toimii Pariisissa tarkoituksenaan edistää vuoropuhelua arabimaiden ja Euroopan välillä. 
• Jardin des Plantesin kasvitieteellinen puutarha Seinen etelärannalla on osa luonnonhistoriallista museota.
• Pitié-Salpêtrière (Hôpital de la Salpêtrière) on historiansa aikana toiminut mielisairaalana, vankilana ja köyhäintalona. Sen pihalla kokeiltiin muun muassa giljotiinia. Napoleonin aikana laitos muutettiin yksinomaan mielisairaiden ja hysteerikkojen säilytyspaikaksi. Sigmund Freud oli Salpêtrièressä harjoittelemassa Charcot’n johdolla.
• Ranskan kansalliskirjasto eli Bibliothèque nationale de France (BnF) on Ranskan keskuskirjasto ja maan tärkein kirjasto. Kansalliskirjasto toimii useissa eri paikoissa, joista keskeisin on François Mitterrand -kirjasto: noin 31 miljoonan nimekkeen kokoelmiin kuuluu kirjojen ja lehtien lisäksi käsikirjoituksia, kuvia, musiikkia, kolikoita sekä audiovisuaalista aineistoa. BnF on yksi maailman merkittävimmistä kirjastoista.
• Orléansin neitsyenä tunnettu Jeanne d’Arc eli vain 19-vuotiaaksi, mutta ehti silti johtaa armeijaa, kruunata kuninkaan ja kääntää Ranskan ja Englannin välisen satavuotisen sodan Ranskan eduksi. 
• Panthéon tunnetaan Ranskan suurmiesten hautapaikkana. Korkean sijaintinsa ansiosta se näkyy yli kaupungin.